Helteisen kesän haittapuoli: Sinilevää nyt tavallista enemmän – "Mitään ei ole enää tehtävissä"

Sinilevähavaintoja keskimääräistä enemmän 7:47

Hyppää vielä hetkeksi MTV3:n Huomenta Suomen sohville, yllä olevalla videolla keskustellaan sinilevästä ja Suomenlahden tilanteesta!

Sinilevätilanne on hieman runsaampi kuin tavallisesti Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisemmassa Suomea levätilanne on normaali, eikä sinilevää ole tavallista enemmän.

Syynä Etelä-Suomen sinilevän runsaampaan esiintymiseen on lämmin ja helteinen alkukesä, kertoo Suomen ympäristökeskuksen tutkija Kristiina Vuorio

– Kukinnat ovat tulleet pari kolme viikkoa aiemmin tänä kesänä kuin normaalisti. Ja nyt kun on luvattu helteitä, niin sinilevä viihtyy hyvin lämpimässä vedessä. Jos ravinteita riittää, on todennäköistä, että sinilevien määrä kasvaa, Vuorio kertoo.

Sinilevän määrään ei enää voida vaikuttaa

Tämän kesän sinilevien esiintymiseen ei voida enää vaikuttaa, arvioi John Nurmisen säätiön johtaja Marjukka Porvari Puhdas Itämeri -hankkeesta.

– Tänä kesänähän ei voida enää mitään tehdä, että nyt se on vain pakko kestää ja kärsiä tämä levätilanne, Porvari toteaa.

Hän kuitenkin kertoo, että 10 vuoden aikana esimerkiksi sinilevien herkkuruokaa, fosforia on onnistuttu leikkaamaan Suomenlahdella jopa 75 prosenttia. Pääosan nykyisistä fosforipäästöistä aiheuttaa maatalous.

Lue myös:

    Uusimmat