Mainos

Helsinkiläismies saapui paikalle, kun hänen autoaan yritettiin varastaa – nuorukaisilta kylmä kuitti hämmästelyyn: "Etkö näe, me varastetaan sun autoa"

Helsinkiläismies joutui viime syksynä hämmentävään tilanteeseen, kun hän huomasi, että hänen autossaan istuu kolme nuorukaista. Miehen mukaan kolmikko oli todennut, että he ovat varastamassa autoa. Tämän jälkeen mies oltiin uhattu tappaa ja häntä lyötiin päähän. Nuorukaiset tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa vastikään.

Auton omistaja kertoi oikeudessa, että hän oli ollut tapahtuma-aikaan syyskuussa tulossa vaimonsa kanssa oluelta, kun hän oli nähnyt autonsa valojen vilkkuvan. Mentyään paikalle hän oli nähnyt autossaan kolme nuorukaista.

Kun mies oli ihmetellyt nuorukaisten toimintaa, hänelle oli kertomansa mukaan vastattu "etkö näe, me varastetaan sun autoa."

Sananvaihdon jälkeen mies oli tarrannut kiinni kuljettajan paikalla istuneeseen nuorukaiseen ja kiskonut tätä autosta. Nuorukainen oli puolestaan vetänyt esiin leikkipistoolin ja uhannut tappaa miehen. Sitten autosta oli noussut toinen nuorukainen, joka oli lyönyt miestä päähän.

Tämän jälkeen nuorukaiset olivat poistuneet paikalta.

Vankeutta ja sakkoja

Tapausta selviteltiin käräjäoikeudessa kuluneen kesän aikana. Tuomion perusteella autoa yrittivät varastaa vuonna 1998 syntynyt mies, vuonna 2002 syntynyt mies sekä vuonna 2003 syntynyt mies. Kaksi nuorempaa ovat veljeksiä.

Leikkiaseella tehostetun uhkauksen esitti kolmikon vanhin. Nyrkiniskun puolestaan jakoi kolmikon keskimmäinen. Heidän katsottiin syyllistyneen asiassa ryöstön yritykseen, nuoremman osalta nuorena henkilönä.

Kolmikon nuorimman sen sijaan katsottiin syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritykseen, sillä hän ei ollut osallistunut uhkailuun tai väkivaltaan, vaan liuennut paikalta vähin äänin auton omistajan saavuttua.

Kolmikon vanhimmalle määrättiin rangaistukseksi kolme kuukautta ehdotonta vankeutta. Vankeusrangaistuksen ehdottomuuteen johti se, että mies oli jo lukuisia kertoja aiemmin tuomittu samankaltaisista rikoksista. Hänet oli myös aiemmin tänä vuonna tuomittu vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Vuonna 2002 syntyneelle miehelle määrättiin rangaistukseksi 4 kuukautta ehdollista vankeutta.

Nuorimmalle, vuonna 2003 syntyneelle miehelle rangaistukseksi määrättiin putkassa vietetty aika huomioiden 14 päiväsakkoa, joista hänen on maksettava minimisumma, yhteensä 84 euroa.

Tyttöystävä tarvitsi kyytiä

Sekä vuonna 1998 syntynyt mies että vuonna 2002 syntynyt mies ovat kiistäneet syyllistyneensä ryöstön yritykseen. Heidän mukaansa kyse oli moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yrityksestä, jonka yhteydessä vanhempi oli syyllistynyt laittomaan uhkaukseen ja keskimmäinen pahoinpitelyyn.

Syytettyjen kertomusten perusteella työkalut auton ryöstämiseen oli haettu veljesten kotoa.

Syyksi auton viemiselle selvisi oikeudessa puolestaan se, että kolmikon keskimmäisen oli määrä lähteä hakemaan tyttöystäväänsä Etelä-Savosta.

Helsingin käräjäoikeus antoi ratkaisun asiassa viime torstaina. Tuomio ei ole lainvoimainen. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja