Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin vierailu Suomeen ensi viikon torstaina 13. heinäkuuta aiheuttaa massiiviset turvajärjestelyt poliisissa. Helsinkiin saapuu poliiseja ympäri Suomea hoitamaan merkittävää valtiovierailua.
Bidenin vierailun lisäksi Helsingissä järjestetään samana päivänä Pohjoismaiden pääministerien huippukokous.
– Tällä hetkellä teemme tavanomaista varustautumista, kuten yleensäkin valtiovierailuille, mutta suurimman poikkeaman tässä tekee tietenkin se, että vieras joka meille tulee, on supervallan johtaja, hälytysyksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta kertoo poliisin varautumisesta ensi viikon vierailuun.
Julkisuuteen Bidenin vierailusta kerrottiin eilen sunnuntaina, mutta poliisille tieto vierailusta oli kerrottu jo aiemmin. Tarkat tiedot vierailun sisällöstä täsmentyvät kuitenkin Porolan mukaan vasta hyvin lähellä varsinaista tapahtumaa.
– Tällä hetkellä emme tiedä vielä aikatauluakaan tuon päivän osalta. Nämä tiedot tulevat viime tingassa, Porola kertoo.
Lue myös: Biden saapuu heinäkuussa Suomeen – tämä kaikki vierailusta tiedetään nyt
Poliiseja saapuu eri puolilta Suomea
Helsinkiin saapuu ensi viikolla satoja poliiseja huolehtimaan Bidenin vierailun turvajärjestelyistä.
