Helsinki Seagulls eteni yhden voiton päähän seurahistoriansa ensimmäisestä miesten Korisliigan mestaruudesta, kun se otti neljännessä loppuottelussa puolustavasta mestarista Kauhajoen Karhu Basketista kotivoiton 85–79.
Seagulls johtaa finaalisarjaa voitoin 3–1. Se pääsee tavoittelemaan ratkaisevaa neljättä voittoa lauantaina Kauhajoella tai ensi tiistaina Helsingissä.
Finaalisarjasta odotettiin tasaista, mutta kaikki aiemmat pelit päättyivät isoilla eroilla, kun Seagullsin avauspelin 16 pisteen voitto oli pienin. Vasta nyt torstain neljännessä finaalissa voitto ratkesi viime sekunneilla.
Karhu Basket aloitti vahvasti
Karhu Basket jatkoi täpötäydessä Töölön kisahallissa siitä, mihin se maanantain voitokkaassa kotipelissään jäi, ja voitti ensimmäisen neljänneksen 23–16.
Ote kääntyi isännille toisella neljänneksellä, kun Seagulls nykäisi jakson alun 13–1. Kotijohto kasvoi suurimmillaan kymmeneen pisteeseen, mutta puoliajalle lähdettiin numeroissa 45–39.
Kolmannella jaksolla Seagullsin johto kasvoi suurimmillaan 15 pisteeseen, eikä Karhu Basket päässyt jakson aikana seitsemää pistettä lähemmäs. Viimeiselle tauolle lähdettiin tilanteessa 66–57.
Karhu Basket heräsi voittokamppailuun neljännellä jaksolla. Se kipusi tasoihin ennen jakson puoliväliä ja johtoon nelisen minuuttia ennen loppua. Karhu Basket johti pari minuuttia ennen loppua 79–76, mutta Seagulls vei loppupelin ratkaisevasti 9–0.
– Teimme nyt aika paljon enemmän oikeita asioita kuin viimeksi Kauhajoella. Halusimme myös näköjään voittoa enemmän. Nyt pitää pystyä optimoimaan kaikki asiat niin, että ollaan taas lauantaina valmiita pelaamaan, korosti Seagullsin valmentaja Jussi Laakso.
Seagullsin tasaisesta ratkaisijanelikosta viimeiset pisteet heittänyt Okko Järvi teki 15 pistettä ja Rene Rougeau 14. Karhu Basketin tehomiehet Cameron Jones ja Severi Kaukiainen päätyivät myös 14 pisteeseen.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää