Mainos

Helsingissä juhlittiin uusia Suomen kansalaisia

1:59

Helsingin Musiikkitalolla juhlittiin tänään Suomen kansalaisuuden viime vuonna saaneita kaupunkilaisia.

Kaikkiaan 1 500 Helsingissä asuvaa tuoretta suomalaista oli saanut kutsun Musiikkitalon kansalaisuusjuhliin, paikalle heistä oli tullut noin 150.

Kutsun olivat saaneet kaikki viime vuonna Suomen kansalaisuuden saaneet täysi-ikäiset helsinkiläiset.

Koko Suomi sai viime vuonna historiallisen paljon uusia kansalaisia, heitä oli lähes 10 000.

Helsingissä uusia kansalaisia juhlittiin nyt ensimmäistä kertaa, Turun seudun kunnat ovat järjestäneet vastaavia juhlia jo aikaisemmin.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) muistutti juhlapuheessaan, että Helsingillä on hyvin kansainvälinen historia.

Kun maahanmuuttajataustaisen väestön osuus nyt on kohoamassa 15 prosenttiin, jo 1900-luvun alussa muita kuin suomea tai ruotsia puhuvia oli väestöstä yli 10 prosenttia.

– Yhtenäisen suomalaisuuden myytti vaikuttaa valitettavasti nyt myös politiikkaan, erityisesti nyt, kun nationalismi ja muukalaisvastaisuus ovat nousussa, Vapaavuori sanoi puheessaan.


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.