Halonen kotouttamisesta: Nuoria miehiä rauhoittaa kun vaimot ja anopit tulevat mukana
Presidentti Tarja Halosen mukaan erityisesti nuorten turvapaikanhakijamiesten kotouttamisessa on tärkeää, että heidän perheensä tulisi mukana Suomeen.
– Vaikka perheen myötä tulijoiden määrä nousee, niin jokainen voi ajatella, että jos 20-30 -vuotias mies on täällä yksinään, niin onhan se ihan erilaista jos saa vaimonsa ja lapsensa ja mahdollisesti anoppinsa mukaan – silloin tulee lähikontrollikin toisenlaiseksi. Tämä on kotitekoinen ajatteluni, joka sopii yhteen myös YK:n pakolaisjärjestön tavoitteisiin ja päämääriin, sanoi Halonen MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Hän lisäsi myös, että kotouttamisessa pitäisi hyödyntää eläkkeelle jääneiden ammattilaisten sekä tänne jo aiemmin tulleiden maahanmuuttajien tietotaito. Halonen kertoo puhuneensa asiasta epävirallisessa entisten kansanedustajien tapaamisessa muutama viikko sitten.
– Meillä on paljon hyviä ihmisiä, esimerkiksi entisiä kansanedustajia, ja monia muita, jotka ovat eläkkeellä ja tuntevat läpikotaisin suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän. Heidät pitäisi sitouttaa kertomaan maahantulijoille millainen maa Suomi on, ja millaiset säännöt täällä on. Heidät pitäisi ottaa vapaaehtoistoimintaan mukaan heti alussa.
– Meillä on myös hyviä maahan muuttaneita ihmisiä, joiden perheistä parhaat – tai onnekkaimmat – ovat itse kansanedustajia, kuten Nazima [Razmyar, sdp.].
– Pitäisi käyttää täällä syntyneiden ja tänne aiemmin muuttaneiden verkostoa tekemään maahanmuuttajille selväksi, että mihin he ovat tulleet, Halonen summasi.
Halonen arvioi, että suurin osa maahantulijoista on työntekoon motivoituneita.
– Valtaosa heistä on nuorehkoja, varsin keskiluokkaisia ihmisiä, jotka ovat tottuneet tekemään töitä. He ovat lähteneet kotimaistaan pois saman pelon vuoksi, joka nyt nakertaa Eurooppaa. Heidän pitäisi olla motivoituneita ihmisiä, sanoi Halonen.
Uusimmat
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
18:19
Veden varaan joutunut aikuinen kuoli Helsingin Tervasaaressa
-
17:58
Helsingin asuntojen korjauksia lykätään, vuokria nostetaan reilusti: Näin Suomen suurin vuokranantaja perustelee
-
17:49
Kommentti: Se suuri paluu aikaistui taas – esiintyköön PMMP ensi kesänä vaikka joka ikisen pitserian nurkassa
-
17:35
Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi
-
17:31
Passi kouraan: Putin antoi kanadalaispakille Venäjän kansalaisuuden
-
17:30
Räppäri Musta Barbaari aikoo valloittaa jälleen fitness-lavat seitsemän vuoden jälkeen: "Olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen"
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
Lataa lisää