Mainos

Helsingin tuomiokirkossa iso vesivahinko

Helsingin tuomiokirkossa on tapahtunut vakava vesivahinko. Vahingon aiheutti putkirikko yhdessä kirkon kulmatorneista.  
Hajonneesta sprinkleriputkesta pääsi valumaan huomattava määrä vettä kirkkoon.

– Sprinkleriputki hajosi kirkon kaakkoistornissa. Sieltä pääsi vuotamaan aika lailla vettä kirkkosaliin ja kryptaan. Jonkin verran vettä valui myös ulos asti, kertoi tuomiokirkon pääsuntio Petri Oittinen STT:lle yhden aikaan yöllä.

Putkirikon huomasi iltakymmenen jälkeen urkuri, joka oli harjoittelemassa suljetussa kirkossa.

– Kirkossa on kehittynyt kulunvalvonta- ja hälytysjärjestelmä, mutta kyllä se tietenkin nopeutti asioita, että paikalla oli joku, Oittinen sanoo.

Vesivahinkojen suuruus paljastuu kuivaustöiden edetessä.

– Urut ja muut soittimet ovat vahingoittumattomia.

Alttarikuorissa ja keskikäytävällä on ollut vettä, kuten myös kryptassa. Nyt kuivataan ja sitten arvioidaan vahinkojen määrä.  
Oittinen arvioi, että kirkko voidaan kuitenkin avata aamulla. Tiedossa on ainakin yksi kaste ja yksi vihkiminen.

– Pelastuslaitos arvioi, että on ihan mahdollista, että tilat saadaan kuivattua yön aikana. Ainakaan tässä vaiheessa emme ryhdy peruuttamaan tilaisuuksia.

Putkirikon syy ei ole vielä selvillä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja