Helsingin pörssi

Helsingin arvopaperipörssissä tehtiin ennätyksiä jälleen usealla eri sektorilla. Nousun vauhtipyörinä häärivät Raisio, Nokia sekä pankki- ja vakuutusala. Päivän ennätystehtailun lomassa Hex-yleisindeksi puhkaisi iltapäivällä jo 3 500 pisteen maagisen rajan, mutta jäi päivän päätteeksi kuitenkin piirun verran 3 500 pisteen alapuolelle. Uusi All Time High tänään kuitenkin tehtiin, ja se on nyt 3 499 pistettä.

Tänään valovoimaisimpana tähtenä tuikki eilisen tapaan Raisio. Raision osake on kallistunut kahden pörssipäivän aikana uskomattomat 50 prosenttia. Markkoina sille on nousua tullut jo lähes 200 markkaa. Raision osaketta vaihtui tänään kalleimmillaan jo 580 markkaan.

Elintarviketeollisuus-toimialan osakkeista myös Hartwallin osake oli vahvassa nousutrendissä. Yhtiö kertoi uuden mallastamon rakentamisesta Pietariin. Uutinen siivitti Hartwallin osakkeen lähes kahdeksan prosentin nousuun, ja parhaimmillaan Hartwallin osakkeet vaihtoivat omistajaa 330 markkaan.

Nokian osakkeet kallistuivat hyvien uutisten siivittäminä. Nokia tiedotti solmineensa sopimuksen australialaisen Optuksen kanssa. Sopimus kattaa GSM-toimituksia yhteensä 800 miljoonan markan arvosta. Nokia on myös Optuksen ainoa tukiasemajärjestelmien toimittaja. Nokian osakkeita vaihtui vilkkaasti yhteensä lähes 400 miljoonalla markalla. Molemmat osakesarjat olivat viitisen prosenttia plussalla, ja ylimmillään osakekurssit kävivät jo 440 markan paremmalla puolella. Nokian A-osakkeen uusi huippukurssi on nyt jo 445 markkaa.

Myös pankki -ja vakuutussektorin osakkeet takoivat uusia huippulukemia. Meritan A kipusi kalleimmillaan jo 22 markan paremmalle puolelle. Merita veti mukanaan myös OKO:n osakkeen, jota vaihtui päivän aikana ylimmillään 79 markkaan.

Vakuutusalalla Pohjolan osakkeet olivat niin ikään hyvässä myötätuulessa. Yhtiön molemmille osakkeille kirjattiin uudet ennätyslukemat, A-osakkeelle 165,90 markaa ja B-osakkeelle 168 markkaa. Vakuutusalan toimialaindeksi oli peräti kolme prosenttia plussalla.

Päivävaihto kohosi tänään huimiin 917 miljoonaan markkaan Nokian ja Raision toimiessa päävetureina. Nokian A toi osakepotista 300 miljoonaa ja Raisio 190 miljoonaa markkaa. Tällä viikolla voimakkaasti vahvistunut Meritan A-osake keräsi päivän osakevaihdosta lähes 80 miljoonan markan arvoisen siivun.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat