Vantaan ex-kaupunginjohtaja Peltomäelle ehdoton tuomio – vankeutta kaksi ja puoli vuotta

Vantaan entinen kaupunginjohtaja vankeuteen lahjuksen ottamisesta 2:06

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Vantaan entisen apulaiskaupunginjohtajan ja -kaupunginjohtajan Jukka Peltomäen törkeästä lahjuksen ottamisesta 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Hänet tuomittiin myös menettämään vastaanottamiensa lahjojen tai etujen arvona 187 958 euroa valtiolle.

Arkkitehtitoimisto Forma-Futuran omistaja Leila Tuominen tuomittiin kahdesta törkeästä lahjuksen antamisesta 2 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen ja viiden vuoden pituiseen liiketoimintakieltoon.

Oikeutta käytiin muun muassa siitä, vaikuttiko tai pyrkikö Tuominen vaikuttamaan Peltomäen toimintaan saadakseen tilauksia arkkitehtitoimistolle. Oikeus katsoi, että Peltomäki osallistui kaavamuutos- ja rakennuslupa-asioiden käsittelyyn ja johti apulaiskaupunginjohtajana maankäytön ja ympäristön toimialaa. Peltomäki vaikutti useisiin maankäyttöhankkeisiin, joissa Tuominen toimi sunnittelijana tai konsulttina.

Näitä olivat muun muassa Marja-Vantaan kauppakeskus, Kaivokselan kirkko ja Louhelan ostoskeskus. Tuominen lahjoitti Peltomäelle rahaa, maksoi tämän laskuja ja vuokrasi asuntoja markkinahintaa edullisemmalla vuokralla Peltomäelle ja tämän perheenjäsenille.

Oikeudenkäynnissä Peltomäki ja Tuominen vetosivat muun muassa rakkaussuhteeksi syventyneeseen ystävyyssuhteeseen. Peltomäki tarvitsi puolustuksen mukaan tukea ylivelkaannuttuaan 1990-luvulla maksuun langenneiden takauksiensa takia.

Tuominen lahjoi myös toista virkamiestä

Samalla oikeus tuomitsi entisen VVO:n johtajan ja Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenen Tapio Päivisen törkeästä lahjuksen ottamisesta 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hän osallistui kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksiin ja päätöksentekoon seitsemässä kaavamuutosasiassa, joissa arkkitehtitoimiston omistaja Tuominen oli kaavamuutoksen hakijan palkkaamana suunnittelijana tai konsulttina.

Tuominen lahjoi oikeuden mukaan Päivistä vuosina 2007–2011. Hänet tuomittiin menettämään vastaanotettuina lahjuksina valtiolle 34 335 euroa.

Juttuun liittyy vielä kolmas haara, jossa muun muassa Tuomista syytetään HOK-Elannon entisen kiinteistöjohtajan Jari Leivon lahjomisesta elinkeinotoiminnassa sekä törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Leivoa syytetään lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa ja törkeästä petoksesta. Leivon epäillään ottaneen yhteensä 800 000 euron arvosta urheilusponsorointiin liittyviä etuja itselleen ja läheisilleen useilta epäillyiltä lahjojilta. Kolmannen haaran käsittely on yhä kesken. 

Lue myös:

    Uusimmat