Helsingin Kallion epäillystä yliajoyrityksestä syytteet – ohjasi auton jalkakäytävälle, jolla oli useita ihmisiä

Kaahari yritti ajaa jalankulkijoiden päälle Kalliossa 0:26
Videolta näkyy, kuinka kaahari yritti ajaa jalankulkijoiden päälle Kalliossa.

Helsingin Kallion epäillystä yliajoyrityksestä on nostettu syytteet. Autoa kuljettanutta miestä syytetään tapon yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Silminnäkijän kuvaamalla videolla näkyy, kuinka ihmiset juoksevat jalkakäytävälle ajavaa autoa karkuun Helsingin Kalliossa elokuussa 2017. Poliisi on kertonut aiemmin, että tapahtunutta edelsi usean ihmisen tappelu.

Silminnäkijä kertoi tuolloin, että ennen yliajoyritystä kuski oli noussut autosta ja heittänyt pitserian edessä olevia ihmisiä viinipullolla. Sen jälkeen joku pitserian edessä seissyt oli ottanut kepin ja käynyt hajottamassa autosta kuljettajan puoleisen sivulasin.

Tämän jälkeen kuljettaja hänen mukaansa hermostui ja ajoi jalkakäytävälle.

Oikaisu 14.5.2019 kello 12.44: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että autoa kuljettanutta miestä syytetään tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vahingonteosta, kahdesta laittomasta uhkauksesta sekä kahdesta pahoinpitelystä.

Häntä syytetään kuitenkin vain tapon yrityksestä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Jutussa on kolme muuta vastaajaa, joiden kesken muut syytteet jakautuvat.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat