Helsingin hoivakodeissa 48 koronan aiheuttamaa kuolintapausta – koronakuolemat hoivakodeissa kasvussa

Helsingissä kunnallisissa ja yksityisissä hoivakodeissa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin yhteensä 48 asukasta, kertoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.

Kyse on eilisen luvusta.

Koronakuolemat hoivakodeissa ovat nousussa, koska viime viikolla tapauksia oli vain yhdeksän. Pikkaraisen mukaan useimmat tämän viikon aikana menehtyneet asukkaat olivat sellaisia, joiden altistuminen tartunnalle oli tiedossa ja joita tarkkailtiin ja hoidettiin.

Kiuruvedellä hoivakodissa menehtyi kaksi vanhusta viime yönä

Kiuruvedellä sijaitsevassa ikäihmisille tarkoitetussa Kallionsydän-hoivakodissa on tähän mennessä kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 11 asukasta. Viime yönä menehtyi kaksi asukasta, kertoo Ylä-Savon sote-kuntayhtymä tiedotteessaan.

Viime viikolla Attendon Kallionsydän-hoivakodin toimintavastuu siirtyi Ylä-Savon sote-kuntayhtymälle hoivakodissa havaitun erittäin vakavan koronavirusepidemian takia.

Tuolloin viruksen aiheuttamaan tautiin oli kuollut yhdeksän asukasta.

Toimintavastuun siirrolla haluttiin varmistaa, että asukkaat saavat tarvitsemansa vaativan hoidon hoivakotiin.Tiedotteessaan sote-kuntayhtymä kertoo, että tartuntojen ehkäisemiseksi on muun muassa parannettu hygieniakäytäntöjä ja muutettu toimintatapoja siivous- ja pyykkihuollossa.

Yksikössä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja asukkaissa tai yksikön henkilökunnassa sen jälkeen, kun toiminta siirtyi sote-kuntayhtymän vastuulle.

Osa asukkaista oireilee edelleen. Koska kaikki yksikön asukkaat ovat iäkkäitä, kaikki koronatartunnan saaneet kuuluvat korkean kuolleisuusriskin piiriin, tiedotteessa kerrotaan.

Koko Kallionsydämen asumispalveluyksikön henkilökunta sekä asukkaat testattiin koronaviruksen varalta viime viikolla. Uusi koronavirustestaus on huomenna.

Lue myös:

    Uusimmat