Veronpalautuksista saa myös verotonta korkoa, asiantuntija muistuttaa.
Keskiviikko on asiakasmäärältään vuoden isoin veronpalautuspäivä: 1,7 miljoonaa suomalaista saa yhteensä 712 miljoonaa euroa veronpalautuksia.
– Suomalaisille tyypillistä on, että mieluummin maksetaan ennakkoon enemmän veroa ja saadaan sitten palautusta, sanoo Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola .
Tällä hetkellä palautuksiin saa myös 0,5 prosentin verottoman koron, hän muistuttaa.
Lue myös: Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa joutuu lopettamaan toimintansa – syynä verottajan uusi linjaus
"Veroton korko on monessa tilanteessa parempi, mitä pankkitalletuksilta on saanut"
Kirkko-Jaakkolan mukaan moni saattaa arvioida tulonsa verokortissa tarkoituksella yläkanttiin tai joku voi kehottaa palkanmaksajan systemaattisesti maksamaan ennakkoverot vähän suuremmalla prosentilla.
– Veroton korko on monessa tilanteessa parempi, mitä pankkitalletuksilta on saanut. Monelle se voi olla ihan hyvä, vaikka inflaatio on todella korkea, kun vaihtoehtoisiakaan tuottoja on vaikea löytää.
Eurostatin julkaisemien ennakkolukujen mukaan Suomen inflaatio oli heinäkuussa 7,9 prosenttia.
Harvinaisempaa on, että suomalainen maksaisi tarkoituksella vuoden aikana liian vähän veroja, jolloin puuttuva osuus pitää maksaa takaisin jäännösverona eli mätkyinä.
– Mätkyille lasketaan kahden prosentin viivästyskorko tänä vuonna, mutta siitä vähennetään aina 20 euroa tai koron määrä, jos se on alle 20 euroa. Tällöin kohtuullinen koroton laina on tavallaan mahdollinen.