Helle kipuaa lähelle, Suomen kohtalona sateet – Länsi-Eurooppaan hurjia sademääriä

Osassa Baltiaa mitataan lähipäivinä jopa hellelukemia, Suomi puolestaan saa osakseen sateita. Länsi-Eurooppaan on tulossa jopa satojen millimetrien sademääriä ja myrskypuuskia.

Poutajakso Suomessa on päättymässä. Tänään iltapäivällä sateet alkavat jo lounaassa ja alkuillasta pääkaupunkiseudulla. Yön ja keskiviikon aikana repaleinen sadealue kulkee Suomen yli kohti koillista, keskiviikkona päivällä sadealue on Itä- ja Pohjois-Suomen päällä. Sadealueen jälkipuolella tulee sadekuuroja maan etelä- ja keskiosassa.

Muhkea ja voimakas matalapaine läntisessä Euroopassa aiheuttaa tällä viikolla monenlaista säätä Eurooppaan. Tämä matalapaine on Henri-nimisen trooppisen myrskyn jäänne. Jo aiemmat rankat sateet ovat aiheuttaneet tulvia Ranskassa ja Italiassa viime päivinä.

– Nyt Portugaliin ja Espanjan luoteisosaan voi tulla vettä jopa useita satoja millimetrejä reilussa vuorokaudessa ensi yöstä alkaen. Tuulet ovat paikoin vaarallisen voimakkaita ja aallot merellä korkeita. Sateet etenevät kohti koillista, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Matalapaineen itäpuolella hyvin lämmintä ilmaa nousee Etelä-Euroopasta kohti pohjoista ja yltää Baltiaan asti torstain ja perjantain tienoilla.

– Latviassa ja Etelä-Virossa voidaan mitata 25 asteen tienoilla olevia lukemia, Puolassa jopa 30 astetta. Suomeen asti helle ei yllä, vaan Suomen kohtalona ovat perjantaina runsaat sateet. Nämä sateet ovat jäänteitä Länsi-Euroopan myräkästä. Suomessakin tuuli voimistuu ja ukkoset ovat mahdollisia. Aurinkoisina hetkinä lämpötila voi kuitenkin kivuta vielä paikoin 20 asteen tienoille torstaina tai perjantaina etelässä ja kaakossa, ennustaa Markus Mäntykannas.

Suomen ja Euroopan säätietoja MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat