Helikopteri ammuttiin alas Irakissa - 15 kuoli

Amerikkalaissotilaita kuljettanut helikopteri on ammuttu alas lähellä Bagdadin kansainvälistä lentokenttää. Yhdysvaltain armeijan mukaan kuolleita on ainakin 15.

Irakissa ainakin 15 amerikkalaissotilasta on kuollut helikopteriin tehdyssä iskussa. Luokkaantuneita on Yhdysvaltain armeijan mukaan 21.

Sotilaskopteri ammuttiin alas, kun se oli lähestymässä Bagdadin kansainvälistä lentokenttää. Kopterissa oli viisi miehistön jäsentä ja 30 matkustajaa. Kyydissä olleiden amerikkalaissotilaiden oli tarkoitus lähteä Bagdadista muutaman viikon lomalle.

Silminnäkijät kertovat nähneensä, että helikopteria oli tulitettu kahdella maastalaukaistavalla ohjuksella, joista toinen oli osunut kopteriin. Kopteri ammuttiin alas lähellä Fallujan kaupunkia, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Bagdadista länteen.

Rumsfeld: Operaatiota jatketaan menetyksistä huolimatta


Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on kuvannut päivää traagiseksi amerikkalaisille. Rumsfeld kuitenkin painotti, että Yhdysvallat ei anna periksi, vaan voittaa sodan Irakissa. Hänen mukaansa Irakista lähteminen vain vahvistaisi terroristeja.

Aikaisin aamulla amerikkalaissotilas sai surmansa pommiräjähdyksessä Bagdadissa. Kaikkiaan Irakissa on kuollut toukokuisen sodan päättyneeksi julistamisen jälkeen 138 amerikkalaissotilasta erilaisissa vihollisuuksissa. Luku on reilusti sodan aikana kuolleiden määrää suurempi.

Irakin operaatiossa kuolleet:

Liittouma:
Taisteluissa tai vihollisten iskuissa:
Yhdysvallat 252 (138)
Britannia 19 (11)
Muut valtiot -

Muissa tilanteissa:
Yhdysvallat 125 (102)
Britannia 32 (7)
Muut valtiot 2 (2)
Irakilaiset:

Sotilaita 4900 - 6370

Siviilejä: 7780 - 9600

*Luvut suluissa kertovat sodan päättyneeksi julistamisen jälkeen kuolleiden määrän.

*Muut tilanteet viittaavat onnettomuuksiin, omien joukkojen tulitukseen tai muihin tapauksiin, jotka eivät liity taisteluihin.

*Irakilaisten sotilaiden luvut perustuvat arvioihin, koska virallisia tilastoja ei ole saatavilla. Siviilejä koskevat luvut on koottu Internet-sivulle www.iraqbodycount.net, jota ylläpitää joukko tutkijoita ja rauhanaktivisteja. He perustavat arvionsa tapauksiin, jotka on kerrottu vähintään kahdessa uutislähteessä.

(MTV3-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 02.11.2003).

(Seitsemän uutiset 02.11.2003).

Lue myös:

    Uusimmat