Helenan* parisuhde narsistisen ja alkoholisoituneen miehen kanssa päättyi traagisesti.
Kymmenisen vuotta sitten Helena tapasi netin kautta miehen ja ihastui. Etäsuhde alkoi nopeasti, ja pari huomasi pian puhuvansa puhelimessa tuntikausia.
– Mies oli vasta eronnut, ja hän itki minulle monesti eroaan. Ajaudun eräänlaiseen hoivasuhteeseen hänen kanssaan.
Joidenkin kuukausien kuluttua pari meni kihloihin. Viimein koitti myös muutto yhteen ja häät.
– Mies muutti luokseni kaupunkiin ja sai heti töitä. Mies sanoi minulle, että hän aikoo sitten juoda pari olutta illassa, mutta rakastuneena en kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota.
Yhteen muuttaminen alkoi kuitenkin tuoda miehestä esiin uusia piirteitä.
– Olen kasvanut perheessä, jossa pari lasia viiniä ruoan kanssa on ollut normaalia, eikä se ole vaikuttanut juojiin mitenkään. Mieheni oli aivan erilainen. Hän alkoi hoiperrella heti juotuaan.
Myös miehen epäsosiaalisuus tuli Helenalle yllätyksenä. Mies ei alkanut etsiä ystäviä uudelta paikkakunnalta, vaan päinvastoin hän alkoi rajoittaa myös Helenan menoja.
Lapsen menetys vei voimat
Pian häiden jälkeen pari alkoi yrittää lasta.
– Koska olin jo yli 35-vuotias, menimme aika nopeasti lääkärin puheille ja aloitimme lapsettomuushoidot. Se oli hyvin raskasta aikaa, sillä elämä oli todella aikataulutettua. Hormoneja piti pistää tiettyinä kellonaikoina, ja kaikki muu elämä jäi.
Odotus ja pettymys seurasivat toisiaan, mutta lopulta hoitokierros tuotti tulosta ja Helena tuli raskaaksi. Helena iloitsi miehensä kanssa raskaudesta. Pari oli onnellisella mielellä.
Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon viidennellä kuulla.
– Se oli järkyttävää. Saimme onneksi kriisiterapiaa, ja minua se auttoi todella paljon. Mieheni ei sen sijaan osannut ottaa apua vastaan, vaan hän haukkui terapeutin osaamattomaksi.
Helenan mies alkoi käyttää alkoholia yhä enemmän.
– Usein hän valehteli, ettei hän ollut juonut, mutta löysin piiloja sieltä sun täältä. Mies kuitenkin halusi yrittää lasta vielä kerran.
Isyys ei muuttanut miestä
Helena tuli jälleen raskaaksi, ja tällä kertaa raskaus sujui onnellisesti loppuun asti.
– Pojan synnyttyä miehen käytös muuttui. Hän alkoi käyttää henkistä väkivaltaa ja syytellä minua siitä, etten huolehtinut kotitöistä tarpeeksi hyvin. Myös juominen jatkui.
– Kerran hän kaatui lastenvaunujen päälle. Jos poikani olisi ollut sisällä, hän olisi varmasti kuollut. Toisen kerran taas lähdin teatteriin ystävieni kanssa, ja kun tulin kotiin, kuulin jo pihalla kuinka lapseni huusi kurkku suorana pinnasängyssään. Mies makasi omassa sängyssään sammuneena.
Helena alkoi saada tarpeeksi miehensä käytöksestä ja antoi kaksi vaihtoehtoa: eron tai terapian. Mies suostui terapiaan.
– Siellä mieheni avautui asioista, mutta heti kun astuimme ulos ovesta, hän alkoi syytellä minua ja haukkua terapeutteja surkeiksi.
Arki alkoi takkuilla yhä enemmän, ja viimein pariskunnan riita kärjistyi miehen väkivaltaiseen käytökseen.
– Se oli viimeinen pisara. Soitin poliisit paikalle, laitoin eropaperit vetämään ja hankin asianajajan.
Viimeinen yritys
Helena pakeni lapsensa kanssa ystävänsä mökille. Mies jäi kotiin ryyppäämään. Kun hän alkoi soitella ystävilleen ja uhkailla tekevänsä itsemurhan, soitti Helena hätäkeskukseen ja mies vietiin psykiatriseen sairaalaan.
Joidenkin päivien kuluttua Helena kutsuttiin sairaalaan, olihan pari edelleen virallisesti naimisissa.
– Lääkärit kävivät tilanteen läpi kanssani ja sanoivat lopulta, että otapa nyt miehesi mukaasi ja vie hänet kotiin. Olin todella hämilläni, enkä osannut sanoa vastaan. Yhtäkkiä vain huomasin olevani matkalla kotiin mies autossani.
Kun miehen käytös kotona jatkui sekavana, hankki Helena hänelle asunnon ja pakotti hänet muuttamaan pois.
– Vihdoin pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Mies alkoi tavata poikaansa säännöllisesti, ja arki tuntui normalisoituvan. Eräänä päivänä tilanne kuitenkin muuttui. Mies soitti ja paljasti asentaneensa nauhoituslaitteita kotiini, jotta hän voisi salakuunnella minua.
– Suutuin totta kai ja sanoin miehelle, että hänen olisi haettava viimeisetkin tavarat kodistani ja jätettävä avaimet pöydälle. En halunnut, että hän astuisi enää jalallaankaan kotiini.
Sovittiin, että mies hakisi kassinsa ja jättäisi avaimet pöydälle seuraavana sunnuntaina, kun Helena ei olisi itse kotona.
– Lähdin serkkuni ja poikiemme kanssa lasten seikkailupuistoon. Siellä keskellä puistoa puhelimeni soi. Se oli exäni. Hän sanoi olevansa kotonani haulikko kädessään.
Puhelu päättyi laukaukseen.
Terapian ja läheisten tuella eteenpäin
Helenan ex-miehen kuolemasta on nyt kulunut joitakin vuosia. Tällä hetkellä Helena elää parisuhteessa ja voi hyvin.
– Olen oppinut arvostamaan pieniä asioita. Ilman näitä kokemuksia minusta ei olisi kasvanut tällaista ihmistä, mikä tänä päivänä olen. Olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan ennen. Myös poikani voi hyvin.
Toipumisessa suurena apuna ovat olleet terapia ja ihmissuhteet.
– Heti tapahtuneen jälkeen kävin terapeutilla kolme kertaa viikossa. Puhuminen oli todella tärkeää minulle. Sillä tavalla sain asiat jäsennettyä. Myös vanhempani ja ystäväni olivat minulle korvaamaton tuki, olen heille todella kiitollinen.
– Tein aktiivisesti töitä sen eteen, että kaikki järjestyisi, ja aika pian ymmärsinkin, etteivät ex-mieheni teot olleet minun vikani. Aloin taas tavata ihmisiä ja käydä töissä. Teki hyvää tavata mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Tiesin koko ajan, että selviän kyllä.
*) Nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.