Heinäkuussa hukkuneita oli ennakkotietojen mukaan ennätyksellisen vähän

Suomessa hukkui heinäkuussa kymmenen ihmistä eli huomattavasti vähemmän kuin yleensä heinäkuussa, kertovat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämät ennakkotiedot.

Hukkuneet olivat kahta lukuun ottamatta miehiä ja pääosin iäkkäitä.

Liiton mukaan hukkuneiden määrään ovat tämän vuoden heinäkuussa ilmeisestikin vaikuttaneet viileä sää ja tavanomaista kylmemmät vedet.

– Toisaalta viime viikkoina on lähes päivittäin uutisoitu vesiliikenteen onnettomuuksista, joissa on ollut mukana useitakin ihmisiä kerralla, ja osa on saatu pelastettua viime hetkillä. Onneakin on siis ollut mukana, sanoo SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.

Viime vuoden heinäkuussa hukkui ennakkotietojen mukaan 17 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat