Kesäkuu poikkeuksellisen synkkä vesillä – yhtä paljon hukkumisia viimeksi 22 vuotta sitten: "Suurin osa ehkäistävissä, äärimmäisen surullista"

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) ennakkotietojen mukaan Suomessa hukkui kesäkuun aikana 30 ihmistä. Liitto kertoo tiedotteessaan, että 14 hukkumista tapahtui uidessa, neljä vesiliikenteen yhteydessä ja 12 tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

Juhannuksen aikana hukkui 13 ihmistä. Edellisen kerran kesäkuun hukkumistilasto on näyttänyt näin synkältä vuonna 1999, jolloin hukkui 45 ihmistä.

– Poikkeuksellisista lukemista puhutaan. Äärimmäisen surullista, koska hukkumiset ovat suurimmilta osin ehkäistävissä. Vesiturvallisuus on pitkälti asennekysymys, ja tähän tarvitaan Suomessa muutosta, sanoo SUH:n asiantuntija Niko Nieminen tiedotteessa.

Hukkumisissa näkyy poikkeuksellisen lämmin sää. Kesäkuu oli suurimmassa osassa maata ennätyksellisen lämmin.

SUHin mukaan Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena.

Tyypillinen hukkuja putoaa veneestä, joutuu veden varaan veneen kaatuessa tai arvioi oman toimintakykynsä uidessa väärin. Useimmat hukkumistapaukset sattuvat tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa. 

Lue myös:

    Uusimmat