Heikki Hurstin vaimo Eija on kuollut

Sini Hursti jatkaa isänsä Heikki Hurstin kengissä 2:24
Sini-tytär ottaa Heikki Hurstin elämäntyön hoitaakseen.

Hyväntekijä Heikki Hurstin vaimo Eija Hursti on kuollut 64-vuotiaana, kertoo Hurstien Sini-tytär MTV Uutisille.

Eija Hursti sairasti vuosikausia syöpää. Tieto syövän pahenemisesta tuli noin vuosi sitten.

– Pikku hiljaa vaikutti, että olisi saatu parempaan päin, mutta ei sitten niin ollutkaan. Ei ollut enää mitään tehtävissä. Hän halusi olla kotona loppuun asti. Ja suotiin se hänelle sitten, Sini Hursti kertoo. 

Uutisoimme viikonloppuna, että Sini Hursti jatkaa isänsä työtä Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö -yhdistyksen toiminnanjohtajana.

Heikki Hursti, 64, otti tehtävän vastaan isältään Veikko Hurstilta, joka kuoli vuonna 2005.

Sairaudet ovat varjostaneet Hurstien terveyttä. Heikki on parantunut kuusi vuotta sitten diagnosoidusta syövästä.

Isä ei aio jättää tytärtään pulaan uuden työtehtävän kanssa.

– Niin pitkään, kuin isä jaksaa, hän on mukana. Hän onkin sanonut, että "et sä vielä yksin jää, ei tarvitse pelätä sitä". Ihmisten ei siis tarvitse miettiä, että Heikki jäisi vielä kokonaan pois, Sini Hursti kertoi MTV Uutisille maaliskuun alussa.


Lue myös:

    Uusimmat