Hedelmöityshoitoihin hakeutuvien naisten keski-ikä on noussut – "solujen toimimattomuus voi tulla suurena yllätyksenä"
Suomessa hedelmöityshoidoissa käyvien keski-ikä on viime vuosina hieman noussut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin puolet hoidot aloittavista on nyt 35 vuotta täyttäneitä.
Julkisessa terveydenhuollossa yläikäraja hoidoille on yleensä noin 40 vuotta tai hieman yli, yksityisellä puolella noin 45.
Suomessa tehdään vuosittain noin 13 000 hedelmöityshoitoa. Hoitojen kokonaismäärät ovat pysyneet jo pitkään melko tasaisina.
Hoito syyn mukaan
Inova lapsettomuusklinikan toimitusjohtaja Pia Allinen kertoo, että hoitomuoto valitaan lapsettomuuden syyn perusteella. Yli 40-vuotiaille naisille ehdotetaan yleensä suoraan koeputkihedelmöityshoitoa, kun taas nuoremmille naisille saattavat riittää kevyemmät hoitomuodot.
– Tällaisia voivat olla esimerkiksi lääkehoito, jolla naisen munasolu saadaan kypsymään, tai ovulaatiohetkeen yhdistetty inseminaatio, jossa siittiöitä ruiskutetaan kohtuun. Naisen ikä ja miehen siemennesteen laatu vaikuttavat hoitoennusteeseen eniten. Naisilla raskausennuste lähtee heikkenemään ensin noin 30-vuotiaana ja jyrkemmin noin 35-vuotiaana.
THL:n tutkimusprofessori Mika Gissler sanoo, että yleisimmät lapsettomuuden hoitomuodot Suomessa ovat koeputkihedelmöitys sekä inseminaatio.
– Vuonna 2016 kaikista koeputkihedelmöityshoidoista raskaus alkoi noin kolmanneksessa. Synnytykseen johti vajaa neljännes.
"Julkisuuskuva vääristää"
Mehiläinen Felicitas lapsettomuusklinikan lapsettomuuslääkäri Merja Tuomi-Nikula kertoo, että vastaanotoille tulee paljon yli 40-vuotiaita naisia, joille omien solujen toimimattomuus voi tulla hyvinkin suurena yllätyksenä. Taustalla on Tuomi-Nikulan mielestä julkisuudessa näkyvä kuva yli 45-vuotiaista raskaana olevista naisista.
– Myös yksin vastaanotolle hakeutuvat naiset ovat usein joko hieman alle tai hieman yli 40-vuotiaita, Tuomi-Nikula toteaa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Naistentautien poliklinikan linjajohtaja Aila Tiitisen mukaan myös julkiselle puolelle tulee säännöllisesti hedelmöityshoitotiedusteluja yli 40-vuotiailta naisilta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää