Hävisikö lompakkosi? Nokkela minilaite paljastaa sen sijainnin hetkessä

Lompakon tai älypuhelimen hukkuminen aiheuttaa käyttäjässään välittömästi paniikkia ja kämmenien hikoilua. Yhdysvaltalainen Tile on pienikokoinen laite, jonka ideana on helpottaa tavaroiden löytämistä. Tile on myynyt maailmalla jo kuusi miljoonaa kappaletta.

Kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan bluetooth-jäljittimestä, jonka voi sijoittaa avainnippuun, lompakkoon, älypuhelimeen tai vaikka lemmikkieläimeen. Uusin tuote Tile Slim on entistä pienempi ja ohuempi. Sen paksuus on ainoastaan 2,4 millimetriä.

Kun esimerkiksi älypuhelin hukkuu ja siihen on kiinnitetty Tile, käyttäjä voi samannimisestä älypuhelinsovelluksesta kytkeä päälle jonkin valitsemistaan äänimerkeistä. Jos kadonnut esine on lähistöllä, se on helppo löytää äänen perusteella. Sovellus ilmoittaa vihreällä värillä, jos esine on bluetooth-kantaman etäisyydellä.

Sovelluksen avulla käyttäjä voi hallita omistamiaan Tile-palikoita. Niitä voi olla käytössä useitas samaan aikaan, eri esineisiin kiinnitettyinä. Palikan akun käyttöikä on yhden vuoden. Sen jälkeen paristo on vaihdettava.

Bluetooth-paikannuksen lisäksi Tilen ideana on tarjota muiden käyttäjien yhteisöllistä apua esineiden löytämiseen. Jos esine ei vastaa äänimerkkiin eikä ole bluetooth-kantaman etäisyydellä, sovelluksesta voi kytkeä päälle "Notify when found" -tilan (suom. Ilmoita kun löydetty). Jos joku muu Tilen käyttäjä eksyy hukkuneen esineen lähistölle, hän saa siitä ilmoituksen sovellukseen ja voi näin ollen palauttaa kadonneen esineen sen omistajalle.

Tile Slimin hinta on 35 euroa ja sen voi tilata Amazonista tai valmistajan verkkosivuilta.

Tilen tavoitteena on saada jäljitystekniikka valmiisiin tuotteisiin, jolloin käyttäjän ei tarvitsisi käyttää erillisiä bluetooth-palikoita. Berliinin IFA-messuilla yhtiö kertoi tekevänsä yhteistyötä muun muassa lisävirtalähteitä valmistavan Nomadin kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat