Hautausmaan puutarhurin järkyttävä löytö Salossa: Hauta oli kaivettu auki ja sen pohjalle johtivat pienet askelmat – "Varmaan 5-6 tuntia kaivanut"

Salon seurakuntapuutari Markku Johansson sai viime perjantaina puhelun, jollaista ei varmasti koskaan uskonut saavansa.

Puhelimessa Johanssonille kerrottiin, että Teijon hautausmaalla on yksi hauta kaivettu auki. Kuoppa oli kooltaan metri kertaa kaksi metriä.

– Hautaan oli kaivettu pieniä askelmia, jotta pääsee kaivamaan ihan pohjaltakin. Kaikkiaan se oli noin 160 senttiä syvä. Arkkua sieltä on varmasti etsitty, Johansson kertoo MTV Uutisille.  

Puutarhuri epäilee, että kaivuutyö on tehty yön pimeydessä torstain ja perjantain välisenä yönä. Hautausmaalla on pieni koppi, josta saa ottaa välineitä hautojen siistimiseen. Sieltä tekijä oli napannut käyttöönsä vanhan pistolapion, jolla suoritti kaivamisen.

Johansson kertoo, että auki kaivettuun hautaan on viimeksi laskettu arkku 50 vuotta sitten. Hautaan oli laskettu vuonna 2005 uurna, ja se oli hautakiven vieressä, mutta sitä yöllinen kaivaja ei ollut löytänyt.

– Luojan kiitos, Johansson toteaa.

Puutarhuri arvelee, että työhön on täytynyt kulua tuntikausia.

– Juttelin asiasta hautoja työkseen kaivavien miesten kanssa. He arvioivat, että käsipelillä tuollaisen haudan kaivaa noin neljässä tunnissa. Mutta tekijällä on ollut käytössä puuvartinen, tylsä ja ruosteinen lapio, niin on varmaan 5-6 tuntia kaivanut. Töitä on saanut tehdä, että tuohon syvyyteen on päässyt.

Mullat ja savet tekijä oli nostanut haudan viereen yhteen kasaan.

– Onneksi ei ollut sotkenut muita hautoja.

Poliisi tutkii hautarauhan rikkomisena

Teijon hautausmaa on hyvin rauhallinen ja varsinkin näin syksyisin siellä käydään harvakseltaan. Ja mikäli kaivaminen on tapahtunut yöaikaan, on tekijä saanut puuhastella ihan rauhassa.

– Ei sinne voidaan minkäänlaista valvontaa järjestää, eikä olisi ennen tätä tullut mieleenkään, että sellaista tarvittaisiin.

Omainen oli käynyt haudalla maanantaina, ja nyt hauta on luotu umpeen.

Poliisi tutkii asiaa hautarauhan rikkomisena. Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Salon Seudun Sanomien mukaan teosta epäillään nuorta salolaismiestä, joka on ollut aiemminkin poliisin kanssa tekemisissä.

Johansson sanoo, että Salon seurakuntien hautausmailla on joskus ollut ilkivallantekoja, kuten hautakivien kaatamisia. 

– Mutta tämä menee jo niin sairaaksi. Pitäisi muistaa, että hautausmaa on hiljentymistä ja vainajien muistamista varten, mikään ajanviettopaikka se ei ole. 

Lue myös:

    Uusimmat