Hautala: Sailaksen ja Vehviläisen asema arvioidaan myöhemmin

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) katsoo, etteivät kaikki Finnairin niin sanottujen stay-bonusten päättämiseen osallistuneet hallituksen jäsenet voi jatkaa hallituksessa.

Hautalan mielestä hallituksessa voi jatkaa työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas, jolla ei Hautalan mukaan ollut mitään tekemistä bonuspäätösten kanssa. Myös Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen voi jatkaa Finnairin hallituksessa.

Hautalan mukaan Sailaksen asema ratkeaa, kun Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokaupan rikostutkinta valmistuu.

Hautala kertoi tavanneensa Sailaksen eilen illalla. Sailas kertoi Hautalalle saaneensa tiedon Vehviläisen sisääntulobonuksista vasta nyt, samaan aikaan kuin Hautalakin.

Helsingin Sanomien mukaan Finnair maksoi vuoden 2009 lopussa toimitusjohtajaksi valitulle Mika Vehviläiselle 180000 euron palkkion, josta ei ole kerrottu palkka- ja palkkioselvityksessä.

Palkkio oli korvausta siitä, että Vehviläinen menetti kannustinpalkkioita, kun hän lähti verkkolaiteyhtiö Nokia Siemens Networksin (NSN) operatiivisen johtajan paikalta

Hautala korostaa, että tässä tilanteessa ei arvioida Sailaksen eikä Vehviläisen asemaa. Niihin palataan kun asuntokauppa-asiat on selvitetty.

Valtion omistajaohjauksesta vastaavan yksikön ylijohtaja Pekka Timonen on oma-aloitteisesti ilmoittanut, ettei voi jatkaa Finnairin hallituksessa. Hautala ei vielä kerro, kuka jatkaa valtion edustajana Finnairin hallituksessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat