Vehviläinen: Avustan poliisia kaikin tavoin - lue kirje henkilökunnalle

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen on pysynyt julkisuudessa vaiti häneen kohdistuvista lahjusrikosepäilyistä. Epäilyt liittyvät Vehviläisen asuntokauppoihin.

Toimitusjohtaja Vehviläinen teki kauppoja asunnostaan Ilmarisen kanssa samaan aikaan, kun Finnair ja Ilmarinen sopivat Finnairin uuden pääkonttorin rakentamisesta.

Vehviläinen on kertonut tuntojaan päivällä Finnairin henkilökunnalle lähettämässään kirjeessä.

Hyvät finnairilaiset,

Finnair on tänään ilmoittanut lehdistötiedotteella, että poliisi on omasta aloitteestaan aloittanut esitutkinnan viime viikkoina julkisuudessa olleeseen asuntokauppaani liittyen.

Minusta on hyvä, että kaikki asuntokauppaani liittyvät seikat nyt käydään niin perin juurin läpi, että kaikilla on varmuus siitä, mitä on tapahtunut. Tulen avustamaan poliisia tässä asiassa parhaani mukaan, sillä on etujeni mukaista, että asia käydään kunnolla läpi. Itse olen vakuuttunut, että olen toiminut oikein, yhtiön prosessien sekä lakien mukaisesti, vaikka - kuten aikaisemmin olen todennut - nykytiedon valossa toimisin toisin - ja avoimemmin.

Olen todella pahoillani kaikesta mielipahasta ja epävarmuudesta, jota asuntokauppani julkinen puinti on viime viikkoina luonut asiakkaidemme ja henkilöstömme parissa. Toivon, että esitutkinta etenee ripeästi, jotta saamme epävarmuuden poistettua. Olen aina pyrkinyt toimimaan yhtiön parhaaksi, ja siksi olen surullinen siitä, että tahtomattani olen nyt aiheuttanut sille harmia. Finnair on hieno yhtiö eikä se ansaitse maineeseensa tällaista kolhua.

Toivonkin, että saamme nyt lopullisen selvyyden tähän asiaan, ja että pääsemme jatkamaan työntekoamme rauhassa. Kaikesta tärkeintä meille kaikille on nyt keskittyä asiakkaisiimme ja hyvän strategiamme toteuttamiseen.

Mika Vehviläinen

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat