Harvinainen kesämyrsky nostatti rajut tuulet ja katkoi tuhansien sähköt

Täydessä lehdessä olevat puut tempoutuvat helpommin irti kuin tavallisemmissa talvimyrskyissä.

Voimakas kesämyrsky on riuhtonut puita teiden ja kattojen päälle Etelä-Suomessa ja katkaissut sähköt tuhansilta. Hangossa tuulennopeus nousi merellä liki 28 metriin sekunnissa, mutta iltaa kohden tuulet heikkenivät.

Pahimmillaan ilman sähköä oli iltapäivällä yhtäaikaisesti yli 14 000 asiakasta. Iltayhdeksään mennessä määrä oli vähentynyt noin 4 000:een, joista noin kolme neljäsosaa sähkönsiirtoyhtiö Carunalla. Yhtiön käyttötoimintojen johtaja Jörgen Dahlqvist arvioi, että suurin osa saadaan korjattua jo perjantain aikana ja osa yöllä.

Etelä-Suomen pelastuslaitokset saivat lukuisia tehtäviä teille ja katoille kaatuneista puista. Pelkästään Länsi-Uudenmaan alueella tehtäviä oli yli sata.

Puut tottuneet muuhun

Ilmatieteen laitos luonnehtii kesämyrskyä harvinaiseksi. Yleensä Suomessa myrskyää kesällä ja talvella – ja jos kesäisin, mukana tulevat ukkoset. Tuulet tulivat myös poikkeuksellisesti idästä eikä lounaasta, mikä lisäsi tuhoja.

– Puut ovat täydessä lehdessä, joten ei vaadi niin kovaa puuskaa, että tuulet kaatavat ne ja oksat irtoavat, kertoo päivystävä meteorologi Hannu Valta.

Vallan mukaan puut ovat myös sopeutuneet lounaasta tuleviin tuuliin, joten ne katkeavat helpommin uudesta suunnasta puhaltavan puhurin voimasta.

Tuulenpuuskat nousivat maalla enimmillään 21 metriin sekunnissa Espoon Tapiolassa.

Lue myös:

    Uusimmat