Mainos

Harry Potter -tähti polttaa kuin korsteeni

Noitamaailman hyvätapaista sankaria Harry Potteria näyttelevä Daniel Radcliffe on paljastunut varsinaiseksi röökaajaksi. Vasta täysiän saavuttaneella miehellä kuluu tupakkaa kuluu päivässä askillisen verran.

Nuoren näyttelijän tupakanhimoa on lisännyt uusimman Potter -elokuvan, Harry Potter ja puoliverinen prinssi, käynnissä olevat kuvaukset, jonka myötä tähden ystävät ovat alkaneet kutsua Radcliffeä lempinimellä Harry Puffer - Harry Pössyttelijä. Radcliffen on kerrottu tulleen niin riippuvaiseksi nikotiinistä, että sytyttää röökin kuvauksissa lähes jokaisen poikki-huudon jälkeen. Erityisesti tupakkaa on kulunut vaikeita stunttikohtauksia filmatessa.

Näyttelijän ystävät, mukaan lukien Ronia ja Hermionea näyttelevät Rupert Grint ja Emma Watson, ovat varoitelleet ystäväänsä tupakoinnin vaaroista, mutta tuloksetta. Elokuvapomotkaan eivät ole huonosta tavasta mielissään - rööki huulessa esiintyminen kun saattaa vaikuttaa Potter-tähden koulupoikaimagoon negatiivisesti. Radcliffe onkin saanut kehoituksen olla polttamatta julkisesti, mutta näyttelijä ei ole varoituksille lämmennyt. Tähti polttaakin kuin korsteeni edelleen - ollessaan sitten töissä tai yöelämässä.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi -leffa saa ensi-iltansa tämän vuoden lopulla.

(MTV3)

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja