Harmaa koira vai karmiva pelle? Tässä kuvassa piileskelevä hahmo puistattaa nyt netissä: "Pelkään oikeasti katsoa kuvaa enää"

Optinen illuusio:  Näetkö sinä"olemattomia pisteitä"? 0:32
Optinen illuusio: Näetkö sinä "olemattomia pisteitä"? Testaa, havaitsetko pienet pallot näppäimistössä!

Jotkut väittävät näkevänsä harmaantuvan koiran kuvassa pelottavat kasvot.

Harmaantuvan koiran kuva on vetänyt puoleensa runsaasti silmäpareja, sillä jotkut väittävät näkevänsä kuvassa jotakin pelottavaa.

Sosiaalista mediaa kiertävässä, sumeassa kuvassa koira katsoo vakavin ilmein kameraan. Osa somekansalaisista kuitenkin väittää näkevänsä kuvassa paitsi lemmikin, myös pelottavat kasvot, kertoo Yahoo.

"Itse näen molemmat, karmivan klovnipojan ja koiran"

Kuvan alkuperäinen lähde on mysteeri, mutta sitä on Metron mukaan levitelty muun muassa Redditissä. 

Esimerkiksi koomikko Jenny Johnson jakoi kuvan koirasta Twitterissä ja kertoi voivansa nähdä otoksessa sekä koiran että pojan kasvot.

– Itse näen molemmat, karmivan klovnipojan ja koiran. Mitä te näette? Jenny kyseli seuraajiltaan.

"Näen ensin kasvot ja sitten koiran"

Pian kommentteja alkoi kertyä. Hämmentävän moni näki kuvassa ensisijaisesti "karmean pellelapsen".

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

– Näen ensin kasvot ja sitten koiran. Minun piti peittää koiran silmät, jotta sain kasvot näkymään taas, nimimerkki Mr Wayne kuvailee.

– Näen molemmat, mutta vaatii hieman vaivaa tarkentaa katse uudelleen ja nähdä pellepoika, Kimble sanoo.

– Näin pitkään vain pellelapsen. Muutos koiraksi oli karmiva ja fyysisesti kivulias, epämukava. Nyt näen molemmat. Samaan aikaan, Willard Herman kuvailee.

Vihjekuva paljastaa, miten näet kasvot kuvassa

Joidenkin mukaan pelottavan pellen näkee helpommin, jos puhelimen kääntää sivuttain. Osa ei halua edes nähdä koirakuvassa piilevää "kummitusta".

– Olen aika onnellinen siitä, että näen vain koiran. Vihaan pellejä, joten olen iloinen siitä, etten näe painajaisia. Pelkään oikeasti katsoa kuvaa enää, pelkän, että näen sen oudon pellekuvan, Deena Lentz sanoo.

Tässä vinkkikuva heille, jotka eivät löydä kasvoja: 

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lue myös:

    Uusimmat