Mainos

Härmä

Suomi 2012. Ohjaus & käsikirjoitus: JP Siili. Tuotanto: Olli Haikka, Jarkko Hentula. Kuvaus: Jani Kumpulainen. Leikkaus: Aleksi Raij. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Pääosissa: Lauri Tilkanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Aku Hirviniemi, Eero Milonoff, Lena Meriläinen, Esko Salminen, Taneli Mäkelä, Kari Hietalahti, Pirkka-Pekka Petelius. Kesto: 148 min.

Puukkojunkkarit kuuluvat erottamattomasti kotimaiseen elokuvahistoriaan. Häjyt ovat olleet Suomi-filmien rakkaita riidanhaastajia, joiden uhoa ja tuhoa on ihasteltu mykkäelokuvien aikakaudelta lähtien.

Pohjalaiselokuvat ovat olleet täysverisiä kotimaisia westernejä, dramaattisia toimintaelokuvia, joissa oman käden oikeus on ottanut mittaa laista ja järjestyksestä. Valkokankaalla veri ei ole vapissut.

JP Siilin ohjaama ja käsikirjoittama Härmä on aikamatka takaisin 1800-luvun lakeuksille. Härmä on epookki, jonka leveissä kuvissa latomeri lainehtii ja tunteet kiehuvat yli äyräiden.

Välitalon veljekset Esko (Mikko Leppilampi) ja Matti (Lauri Tilkanen) ovat kuin saman kolikon kääntöpuolet – vanhempi ahne ja viinaan menevä pahapää, nuorempi tunnollinen kunnon poika.

Kun vanha isäntä (Esko Salminen) päättää testamentata tilan ahkeralle Matille hulttioesikoisensa sijaan, on perheen sisäinen kriisi valmis. Äidin (Lena Meriläinen) avustuksella Esko juonii pelistä pois ensin isän ja sitten pikkuveljen. Sitkeä Matti ei kuitenkaan aio antaa periksi.

Nuorukainen haluaa paitsi oikeutta myös naimisiin naapurin kauniin Ainon (Pamela Tola) kanssa. Kuinka ollakaan, myös Esko on iskenyt silmänsä hehkeään tilallisen tyttäreen.

Härmä näyttää komealta. Jani Kumpulaisen kamera on onnistunut hyödyntämään eteläpohjalaisten kuvauspaikkojen parhaat puolet. Kesäisen komeat panoraamat, romanttiset aamuhetket ja luonnon huikaiseva vehreys vetävät puoleensa.

Muu onkin sitten itsetarkoituksellisen hurjaa tai muuten vaan kurjaa. Elokuva kestää reilut kaksi tuntia, missä on siinäkin melkein tunnin verran liikaa. Irrallisiksi jäävistä tilanteista kokoon kyhätty draama ei pysy kasassa. Se joko junnaa paikoillaan tai toistaa kiusallisesti itseään.

Pitkästymiseltä ei voi välttyä, kun alkaa tuntua siltä kuin katselisi yhtä ja samaa kohtausta uudelleen ja uudelleen. Samaa emotionaalista utaretta lypsetään tahattomaan koomisuuteen asti. Vaikutelmaa vahvistaa päällekäyvästi pauhaava musiikki.

Sekä Leppilampi että Tilkanen sopivat kyllä rooleihinsa erinomaisesti. Ensin mainittu onnistuu hetkittäin jopa kaivamaan karaktääristään muhevaa monisyisyyttä pelkän pahistelun sijaan.

Tilkanen on taas kuin tehty tällaisiin kansallisromanttisiin rooleihin. Molemmista olisi ollut paljon enempään kuin tähän tympeään, verenkarvaiseen pullisteluun, josta ei missään vaiheessa synny mitään.

Teksti: Outi Heiskanen

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.