Harkimo heitti kevyesti Teemu Selänteestä – viittasi myös todellisuuteen: "Ei ole kiinnostunut Jokereista"

Harry "Hjallis" Harkimo kertoi tänään luopuvansa Jokereiden omistuksestaan. Ilmoitus nostatti pinnalle keskustelun siitä, kuka ottaa haltuun Harkimon jättämän 51 prosentin osuuden.

Harkimo ilmoitti kannastaan Ylen Ykkösaamussa, mitä hän avasi perään MTV Uutisille.

– Olisiko ollut viime helmi- vai maaliskuu, kun mietin, että haluaisin luopua omistuksesta. Jokerit täytti 50 vuotta ja olisi ollut hölmöä luopua omistuksesta ennen tuota juhlaa. Ajattelin niin, että kun 50-vuotisjuhlakausi on ohi ja pelit ovat paketissa, niin alan miettiä tuota asiaa, Harkimo avasi taustoja.

Harkimo ilmoitti myös luopumisprosessin aikataulun.

– Olen asettanut päämäärän, että tämän asian pitäisi olla ratkaistu ennen kuin seuraava kausi alkaa. Tai viimeistään syyskuussa.

Ainakaan vielä uuden omistajan tai uusien omistajien nimet eivät ole selvillä.

– Kerrotaan sitten, kun sellainen saadaan. Puolivalmista on vaikea kertoa, Harkimo totesi.

Harkimo itse heitti kevyesti haastattelutuokion loppuun toiveen siitä, ketkä voisivat olla hyviä ehdokkaita Jokereiden uusiksi omistajiksi. Esille nousivat sekä Teemu Selänteen että Jari Kurrin nimet.

– Sehän olisi ideaalia, jos Teemu ja Kurri olisivat omistajia.

Todellisuudessa Harkimo oli itse käynyt keskusteluja Selänteen kanssa.

– Juttelin Teemun kanssa viime viikolla ja hän sanoi samaa, mitä hän on todennut lehdistölle. Sen elämä on siellä (Kaliforniassa) ja hän ei ole kiinnostunut Jokereista, Harkimo kertoi.

– Luotettava suomalainen taho tuohon pitää saada, jotta Jokerit pysyy luotettavana tahona, Harkimo sanoi uudesta omistajasta ja siihen liittyvästä toiveesta.

Lue myös:

    Uusimmat