Hans Välimäki: Panosta kunnon aamiaiseen

Hans Välimäki nautiskelee lämpimästä ateriasta vasta myöhään illalla. Hän suosittelee kuitenkin kaikkia ponnistamaan päivään ravitsevan aamupalan voimin.

Gourmet-ravintola Chez Dominiquen keitiömestari Hans Välimäen tärkein tavoite on tuottaa asiakkailleen hyviä makuja ja elämyksiä. Terveellisyys tulee aterioiden laadukkaista raaka-aineista ja niiden oikeasta käsittelystä.

– Lähtökohtana ovat ehdottoman puhtaat ja tuoreet raaka-aineet. Esimerkiksi kasvikset valmistamme niin, että niihin jää pieni "suuntuntuma". Se säilyttää ravintoaineet mahdollisimman hyvin. Samalla tavalla kohtelemme ja kypsennämme muutkin raaka-aineet, eli hellästi niiden omaa makua korostaen. Ruoan terveellisyys ja gourmet eivät suinkaan sulje pois toisiaan, Välimäki vakuuttaa.

Hän on saanut vaikutteita keski-eurooppalaisesta ruokakultuurista, mutta ymmärtää suomalaisten erityistarpeet.

– Meillä aamiaisen ja lounaan väli on pidempi kuin Keski-Euroopassa, joten voisarvella ja kahvilla ei pitkälle pötkitä. Kunnon aamiainen auttaa jaksamaan.

Välimäki kertoo itse syövänsä tukevan aamiaisen ja kevyen lounaan.

– Saatan tulla myöhään kotiin ja syödä päivän lämpimän aterian vasta 21-22 aikoihin. Iltapalaa ei tarvita, jos päivän toinen ateria nautitaan myöhään, Välimäki toteaa.

– Aterioiden nauttimisajankohta ei ratkaise terveellisyyttä vaan päivän kokonaisenergian saanti.

Välimäki arvostaa kotioloissa tavallista suomalaista kotiruokaa. Salaattia hän valmistaa kyytipojaksi lähes aina. Juomina ovat vesi, kivennäisvesi tai viini.

Studio55/Marja Nyman

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat