Hannu Väisänen päättää kirjatrilogian kevätsavuihin

Kirja täydentää Väisäsen alter egon, eli Anteron, kasvukertomuksen taiteilijaksi. Se myös päättää yhden jakson Väisäsen omassa elämässä.

Seuraavaksi myös kuvataiteilijana tunnettu kirjailija keskittyy maalaamiseen. Jo tänä vuonna hän pitää kolme näyttelyä.

– Täytyy ruveta aika sutjakasti tekemään kuvaa. Maalaaminen on heti ensimmäistä väripintaa levittäessä kuitenkin taas todella maistunut, kun se on ollut kaksi vuotta enemmän tai vähemmän syrjässä ja kiellettyä. Uuteen ilmaisumuotoon sisään ajaminen tosin kestää jonkin aikaa.

Kun kirjoittaa, ei voi maalata

Ranskassa nykyään asuva Väisänen luovii taiteen sisällä vapaasti, mutta yksi sääntö on jyrkkä: on keskityttävä vain yhteen asiaan kerrallaan.

– Silloin kun kirjoitan romaania, en missään nimessä maalaa. Saan tehdä luonnoksia aamulla korkeintaan 60 minuuttia munakellon kanssa. Jos on mielessä hyvä idea, se kannattaa tietysti panna ylös, mutta enempää en ala työskennellä.

Aikamies ryhtyi kirjoittamaan

Väisäsen ensimmäinen kirja, Vanikan palat, ilmestyi vuonna 2004. Hän oli tuolloin 53-vuotias. Toisella kirjallaan, vuonna 2007 ilmestyneellä Toisilla kengillä, Väisänen voitti Finlandia-palkinnon.

– Olin ensimmäisen kirjan ilmestyessä jo hyvinkin aikamies. Luulisi, että sitä olisi jollain tavalla sen jälkeen rutinoitunut, mutta onneksi sitä ei tapahtunut. Innostuneisuus ja ahdistus vuorottelivat nyt ihan samalla tavalla kuin Vanikan paloja kirjoittaessa. Luulen, että se kuuluu minun kirjailijaluonteeseeni, samoin kuin vuorotteleminen kuvataiteen puolella.

– Kokonaisuudessa kirjojen tärkein anti on ollut, että olen niiden avulla ymmärtänyt, millainen olen kuvataiteilijana. Olen paradoksaalisesti löytänyt itsestäni sen myötä melkein uuden kuvataitelijan. Kerronnallinen aines on koko ajan putoamassa pois kuvistani, ja niistä on tulossa absoluuttisempia, ehdottomampia ja omaehtoisempia. Kirjoittaminen ja kertominen on taas siirtynyt kirjojen puolelle.

Isä oli arjen sankari

Väisäsen kirjatrilogian keskiössä on paitsi Antero, myös hänen isänsä. Tämän esikuva on Väisäsen oma isä.

– Isäni oli uudenlainen arjen sankari. Hän oli poikkeuksellinen mies monella muullakin tavalla mutta myös siksi, että otti 1950-luvulla vaikeissa ja poikkeuksellisissa kasarmioloissa hoitaakseen viisi lasta meidän äitimme kuoltua. Kun kaupunki ja seurakunnat syöksyivät hätiin ja olisivat jakaneet lapset eri laitoksiin, isä piti perheen koossa äidille antamansa lupauksen mukaisesti.

Pienenä poikana Väisänen ei nähnyt isäänsä vielä sankarina. Ymmärrys on syntynyt vuosien myötä.

– Kirjani Antero katsoo kauhuissaan isän toilauksia, että nuoko piirteet sitten siirtyvät minuun! Itse tunnistan itsessäni monia piirteitä omasta isästäni. Hänestä on siirtynyt minuun muun muassa sosiaalisuus, esiintymisen halu ja tietty koomisuuden käyttäminen arkipäivän ankaruutta vastaan. Isälläni oli lisäksi taiteellisia ambitioita, kuten minullakin, muun muassa iänikuinen lausuminen.

Perhe naurattaa sisaruksia

Väisäsen kirjatrilogiassa on mukana myös Anteron muita sukulaisia. Väisäsen omat sisarukset ovat ottaneet kirjat avosylin vastaan.

– Koko sisaruspiiri on ollut koko ajan hirveän mukavasti ja innostuneesti mukana. Meillä on samanlainen huumorintaju ja nauramme perheemme toilauksille. Heistä on ollut mukavaa, että meidän juttumme ovat tulleet laajemman lukijakunnan käyttöön.

Kevätsavut odottavat

Hannu Väisänen palaa myöhemmin keväällä Suomeen kertomaan Kuperista ja koverista. Seuraavakin kirja on jo luonnoksen asteella. Nyt Väisänen keskittyy maalaamiseen – ja puutarhanhoitoon.

– Tänäkin aamuna, kun heräsin, ajattelin, että ah, saan ihan kohta ruveta kuopimaan maata ja kääntämään multaa. Kevät on Ranskassakin myöhässä, mutta narsissit ovat jo nousseet ja ensimmäiset tulppaanit kukkivat. Minä aion kerätä ensin pihasta lehdet ja kasata risut. Sitten pääsen polttamaan ensimmäiset kevätsavut. Se kuuluu aina kevään tohinoihin.

Hannu Väisänen kertoo Kuperat ja koverat -kirjasta Radio Novan Keitaalla tänään kello 12.40.