Toimittaja Hanna Sumari nähdään jälleen uudella Suomen kaunein koti -kaudella.
Toimittaja Hanna Sumari pääsee taas tutustumaan suomalaisten persoonallisiin koteihin, kun Suomen kaunein koti -suosikkiohjelma palaa uusin jaksoin. Sumari iloitsee, että tulevalla kaudella tullaan näkemään boheemeja koteja ja tiloja.
– Meillä Suomessa on yleisesti aika homogeeninen tyyli. Monet talot ovat samanlaisia, monet kerros- ja rivitalot ovat hyvin samankaltaisia keskenään. Nyt nähdään sellaisia koteja, jotka eivät ole tavallisia, Sumari hehkuttaa..
Sumari on saanut tutustua suomalaisten asumiseen jo vuodesta 1993, jolloin hän oli mukana Joka kodin asuntomarkkinat -ohjelmassa, joten hän on nähnyt paraatipaikalta suomalaisen asumisen muutoksen. Suurimpana muutoksena hän listaa avoimet makuuhuoneet ja keittiöt.
– Nykyisin tehdään muhkeita makuuhuoneita ja ne näytetään rohkeasti. Lähes poikkeuksetta myös keittiöt ovat nykyisin niin sanottuja tupakeittiöitä. Itse uskon, että trendi muuttuu ja keittiöt ovat pian taas omia tilojaan. Työpisteet ovat myöskin tulleet jäädäkseen koronan takia, Sumari sanoo.
Lue myös: Suomen kaunein kesämökki on valittu!
Toimittaja kaipaisi suomalaisilta rohkeutta sisustukseen. Hänen mielestään sosiaalinen media on aiheuttanut sen, että persoonat eivät näy ja kodit näyttävät usein niin sanotuilta katalogikodeilta. Yksi asia kotien ulkopuolelta saa Sumarin niskakarvat nousemaan.
