Tuoreen tutkimuksen mukaan valkopääsakit tykästyivät liikenteen ääniin.
Aalto-yliopiston ja Korkeasaaren eläintarhan tekemässä tutkimuksessa selvitettiin eläinten hyvinvoinnin parantamista ääniteknologian avulla.
Tutkimuksessa seurattiin seitsemän valkopääsaki-apinan käyttäytymistä erilaisia ääniä soittavan laitteen kanssa.
Eläimen ja koneen vuorovaikutukseen erikoistuneet tutkijat suunnittelivat ja rakensivat valkopääsakeille laatikon, joka sijoitettiin niiden omalle asuinalueelle Korkeasaaren Amazonia-talossa.
Kun saki käveli laatikon sisään, ääninauha alkoi soida. Näin apinat oppivat nopeasti, että laitteen sisään meneminen synnytti ääniä tai musiikkia.
Lue myös: Korkeasaaren pörröiset amurinleopardikissanpennut saivat nimensä – ehdotuksia tuli lähes 2500
Tutkijat seurasivat useita kuukausia apinoiden tapaa käyttää laatikkoa. Sakit käyttivät äänijärjestelmää koko ajan säännöllisesti ja alkoivat ensimmäisten päivien jälkeen myös nukkua ja hoitaa turkkiaan laatikossa.
Tutkijat valitsivat soitettavaksi neljä erilaista ääninauhaa. Kädellisten äänimieltymyksistä tiedetään toistaiseksi vähän, joten tutkijat halusivat valita mukaan mahdollisimman erilaisia vaihtoehtoja. Ne olivat rauhallinen tunnelmamusiikki, vauhdikkaampi elektroninen musiikki, sateen ropina, hiljaisuus ja liikenteen äänet.


