Hälyttävä havainto: Salakavala ja yleinen vaiva sydänkohtausriski jo nuorilla aikuisilla

Perussairauksien riskiä lisäävät tekijät 2:10
Katso videolta, mitkä samat riskitekijät vaikuttavat useiden kansantautien taustalla.

Amerikkalaistutkijoiden alustavat löydökset vihjaavat, että nuorten aikuisten esidiabetes voi lisätä heidän riskiään sairastua sydänkohtaukseen. Tutkimus vahvistaa käsitystä tyypin 2 diabetesta edeltävän tilan aiheuttamista sydänriskeistä.

Esidiabetesta potevilla nuorilla aikuisilla on tutkijoiden mukaan 1,7 kertaa suurempi riski joutua sairaalahoitoon sydänkohtauksen vuoksi kuin ikätovereillaan, joiden verensokeri on normaalilla tasolla.

Lisäksi esidiabeetikoiden kolesteroliarvot olivat todennäköisemmin koholla ja he olivat lihavia. Molemmat ovat sydäninfarktin riskitekijöitä.

Löydökset perustuvat yhdysvaltalaisesta terveysrekisteristä saatuihin tietoihin 7,8 miljoonasta sairaalahoitoa vaatineesta 18–44-vuotiaasta potilaasta. Aineiston perusteella esidiabetes ei ole yhteydessä muihin haitallisiin sydäntapahtumiin kuin sydänkohtauksiin.

Tutkimus esiteltiin Yhdysvaltain sydänjärjestön tapaamisessa. Tuloksia pidetään alustavina ennen kuin ne julkaistaan vertaisarvioidussa lehdessä.

Esidiabetekseen ja diabetekseen liittyvät sydänriskit

Tyypin 2 diabetesta edeltävä esidiabetes on jo aiemmin yhdistetty kohonneeseen sydänsairauksien riskiin.

Esimerkiksi vuonna 2020 ilmestyneessä, 129 tutkimukseen ja yli 10 miljoonan henkilön aineistoon perustuvassa analyysissä esidiabeteksen havaittiin nostavan muun muassa sepelvaltimotaudin ja aivoinfarktin vaaraa.

Varsinaisen tyypin 2 diabeteksen tiedetään olevan haitallista sydänterveydelle – suurin osa diabeetikoista kuoleekin sydän- ja verisuonisairauksiin. Diabetes vaikuttaa haitallisesti rasva-aineenvaihduntaan ja ylläpitää elimistössä matala-asteista tulehdusta. Usein potilaiden verisuonissa on huolestuttavia muutoksia jo ennen diabeteksen diagnosoimista.

Salakavala esidiabetes jopa 700 000 suomalaisella

Jokainen diabeetikko käy ennen sairauden puhkeamista läpi esidiabeteksen. Tila tarkoittaa, että verensokeri on koholla, mutta ei vielä täytä diabeteksen diagnostisia kriteereitä.

Arviolta 700 000 suomalaista potee esidiabetesta. Painonhallinta, terveellinen ruokavalio, tupakoinnin lopettaminen ja säännöllinen liikunta ehkäisevät tilan kehittymistä diabetekseksi sekä pienentävät itsessään sydänsairauksien riskiä.

Diabetesta ennakoiva kohonnut verensokeri olisi tärkeä tunnistaa, mutta sen oireet voivat hämätä. Esidiabetes voi aiheuttaa esimerkiksi aterian jälkeistä väsymystä, jalkasärkyjä, ärtymystä ja herkkyyttä tulehdustaudeille.

Kohonneen verensokerin pääsyy on vyötärölihavuus. Katso alla olevalta videolta helppo kikka, joka paljastaa, onko vyötäröllesi kertynyt liikaa rasvaa.

Testaa heti! Nopea narukikka paljastaa, pitäisikö sinun laihduttaa 0:37

Lue myös:

    Uusimmat