Seija Leinonen on aina ajatellut olevansa kävelevä ihminen. Niin myös silloin, kun hän ei pystynyt ottamaan montaa askelta. Kun puhe puuroutui ja vain ajatukset jäivät jäljelle, kirjoittaminen auttoi Seijaa jaksamaan. Se antoi hänelle lopulta kokonaan uudenlaisen elämän.
– Nykyään ajattelen, että sairastuminen on ollut suurin onni elämässäni. Se oli kuin pieni kuolema. Siitä alkoi uusi elämä, Seija Leinonen sanoo.
Käsityönopettajana työskennellyt Seija Leinonen oli aina pitänyt luovasta työstään. Elämä kuitenkin muuttui, kun hän 35-vuotiaana äkillisesti sai halvausoireita. Oireistaan huolimatta Seija halusi jatkaa työssään.
– Vedin tuolloin aikuisryhmää, mistä olin unelmoinut pitkään. Niinpä opetin ryhmän loppuun asti jääden välillä sairauslomalle.
Aikuisryhmän opettaminen jäi Seijan viimeiseksi työksi alalla. Käsien tärinä ja puheen puuroutuminen tekivät työn jatkamisen lopulta mahdottomaksi.
– Aluksi en suostunut ymmärtämään olevani huonossa kunnossa. Vasta lääkärin puhuttelu sai minut tekemään päätöksen eläkkeelle jäämisestä. Se oli lopulta helpotus, sillä minulla oli pienet lapsetkin.
Vain ajattelu jäi jäljelle
Työn mukana jäi myös osa ihmissuhteista. Perhe kuitenkin kannusti Seijaa kuntouttamaan itseään. Vammaisjärjestötoimintaan meneminen toi uusia ystäviä.
– Lopulta kynä ei pysynyt kädessä, ja kadotin kyvyn hahmottaa kuvia. En voinut enää piirtää, maalata tai tehdä käsitöitä.
Luovalle ihmiselle se oli musertavaa.
Vaikka käsin kirjoittaminen oli mahdotonta, huomasi Seija voivansa kirjoittaa tietokoneella.
– Minulla oli jäljellä vain tietokone ja ajatteluni. Lapsuudesta asti vaivannut kirjoituskammo alkoi kadota, ja kupla ikään kuin puhkesi.
Ystävä lähestulkoon pakotti Seijan kirjoituspiiriin, ja alun pelon jälkeen tekstiä alkoi tulla ryöppyämällä. Seija ymmärsi löytäneensä oman intohimonsa.
– Se oli jopa suurempi elämänmuutos kuin oman lapsen syntymä. Tajusin, että tätä varten olen syntynyt.
Kirjailijasta esiintyjäksi
Seija ehti kirjoittaa kymmenen vuotta ennen kuin hänen ensimmäinen teoksensa kirjailijanimellä Seija Mustaneva julkaistiin. Oli vuosi 2005.
– En koskaan miettinyt, että jotain pitäisi saada julkaistuksi. Ajattelin, että jos niin käy, se on vahinko. Nyt niitä vahinkoja on sitten sattunut jo aika monta, Seija nauraa.
Ensimmäistä kirjaansa kootessaan Seija ymmärsi tarinallisten runojensa olevan esitettäviä tekstejä. Ohjaaja Ilkka Laasosen avulla hän alkoi harjoitella esiintymistä. Samaan aikaan fyysinen kunto parani.
Ensimmäiset tekstinsä Seija esitti 50-vuotispäivillään kirjan julkaisemisen yhteydessä.
Sittemmin kirjoja on julkaistu tasaiseen tahtiin, ja Seija on kiertänyt esiintymässä ympäri Suomea.
"Pitää pystyä luopumaan"
Seijalle huumori ja oman intohimon löytäminen ovat olleet korvaamattomia voimavaroja.
– Pelkkä ruokavalio ja liikunta eivät riitä, pitää olla oma intohimo, joka kantaa eteenpäin. Minulle se on kirjoittaminen.
Seija uskoo, että onnettomuuden voi aina kääntää hyväksi.
– Pitää pystyä luopumaan asioista ja kääntää katse uuteen suuntaan. Jos elämässä saisi vain sen, mistä haaveilee, saisi aika vähän. En koskaan osannut edes haaveilla tällaisesta tunteesta, jonka saan, kun kirjoitan. Toivon, että voin teksteissäni välittää sen ilon myös lukijoille.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.