Maaliskuussa tauolta palaava Haloo Helsinki! -yhtye myi Tallinnan jäähallikonserttinsa loppuun. Yli 250 000 levyä myynyt bändi aikoo soittaa toisenkin keikan lahden takana. Haloo Helsinki! uskoo, että rock nousee Suomessa vielä uuteen kukoistukseen.
Aamupäivä ja tunnelma Inkfish-studiolla Helsingin Vallilassa on lämmin. Ja miksei olisi – Haloo Helsinki! on juuri julkaissut lisäkeikan Tallinnaan. Ensimmäinen myi nopeasti loppuun.
– Huh huh aikamoista, kuittaa bändin kitaristi Jere Marttila.
– Kiitos ihmiset, että tulette, jatkaa solisti Elli Haloo.

Bowien ja Bonon jalanjäljissä
Välivuotenaan bändin jäsenet muun muassa matkustelivat, mutta tekivät myös uutta, ensi vuonna julkaistavaa, pitkäsoittoa.
Studioksi valikoitui legendaarinen Hansa Berliinissä, jossa muun muassa David Bowie ja U2 ovat työskennelleet.
– Se oli huikea kokemus. Halusimme jotain uutta. Se oli tosi insentiivinen jakso. Löysimme itsestämme uusia piirteitä, Marttila myhäilee.
– Berliinissä muisti sen, että mistä kaikki on lähtenyt – soitosta. Ja se, että miksi tätä haluaa tehdä? Sen takia, että rakastaa musiikkia, tiivistää Elli.
Uskaltaminen kannattaa
Lyriikoistaan kiitosta keräävä Elli pitää tärkeänä pyrkiä ylittämään uskalluksen kynnys.
