Hallitusohjelman ruodinta alkaa huomenna eduskunnassa – Purra uskoo opposition olevan valmiina: "Siellä on kaikki kynnet teroitettu"
Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan puolue on sitoutunut hallitusohjelmaan ja sen puolustamiseen.
Petteri Orpon (kok.) tiistaina nimitetty hallitus aloittaa heti arkensa huomenna keskiviikkona, kun eduskunta aloittaa keskustelun hallitusohjelmasta. Tuore valtiovarainiministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ennakoi opposition olevan valmistautunut keskusteluun.
– Uskoisin, että siellä on kaikki kynnet teroitettu. He ovat nyt päässeet tutustumaan hallitusohjelmaan, niin kaikki ongelmat lyödään pöytään, mutta totta kai me olemme valmiit puolustamaan tätä ohjelmaa ja seisomaan sen takana, Purra arvioi Seitsemän uutisissa.
Tiistaina MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut perussuomalaisten uusi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso ehti jo ennen ministerinimitystään kritisoida hallitusohjelmassa esitettyä ensimmäistä palkatonta sairauslomapäivää. Juuso pitää ehdotusta vaikeasti toteutettavana hoitoalalla.
Juuson kommentit ovat herättäneet keskustelua perussuomalaisten sitoutumisesta hallitusohjelmaan.
Purra vakuuttaa, että perussuomalaiset ovat sitoutuneita hallitusohjelmaan ja sen puolustamiseen.
– Samaan aikaan on aivan totta, että siellä on vaikeita päätöksiä, joita puolueet eivät haluaisi toteuttaa, mutta kaikki tämä nojaa siihen, että olemme sitoutuneet korjaamaan näitä julkisen talouden ongelmia ja Suomessa olevia ongelmia, ja tekemään tämän kuitenkin taloudellisesti ja muilla tavoin riittävän kestävällä tavalla, Purra kertoo.
Edessä iso haaste
Orpon hallitus aikoo tehdä kuuden miljardin euron edestä sopeutustoimia. Valtiovarainministerinä Purra on isossa vastuussa pyrkimyksessä tasapainottaa julkinen talous.
Hirvittääkö tuleva haaste Purraa?
– Totta kai se terveellä tavalla hirvittää. Tämä sopeutustarve ja tilanne vertautuu esimerkiksi finanssikriisiin, lamavuosina on tehty hyvin vaikeita päätöksiä 1990-luvun alussa ja nyt olemme tässä tilanteessa. Olemme kuitenkin sitoutuneet aloittamaan tämän korjaustoimenpiteiden sarjan ja tekemään sen kahden hallituskauden aikana.
MTV Uutiset Live seuraa keskiviikkona uuden hallituksen ja eduskunnan tapahtumia. Voit seurata tapahtumia täältä.
Uusimmat
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Tilanne ei näytä hyvältä" – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
Lataa lisää