Hallitus harkitsee ministeriöistä luopumista osana kärkihankkeita

Suomi saattaa luopua erillisistä ministeriöistä. Hallitus aikoo selvittää ensi vuoden loppuun mennessä, pitäisikö Suomessa siirtyä yhtenäiseen valtioneuvostoon, kuten Ruotsissa.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan selvitys sisältyy hallituksen kärkihankkeisiin. 

Vehviläinen ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoivat tiistaina kärkihankkeiden etenemisestä omilla alueillaan. Niitä ovat muun muassa digitalisaatio, erilaisten kokeilujen edistäminen ja normien purkaminen, joilla kaikilla halutaan sujuvoittaa yhteiskunnan asioiden hoitoa. 

Ainoa, johon näistä rahallisesti panostetaan, on julkisten palveluiden digitalisointi, joka saa 100 miljoonaa euroa.

Ministeriöön on Vehviläisen mukaan tullut yli 260 ehdotusta, joiden yhteenlaskettu hintalappu on 1,5 miljardia euroa. Työryhmä seuloo niitä parhaillaan. 

Konkreettinen ja jo lähes rahoituskypsä digitalisointiin liittyvä hanke on Vehviläisen mukaan kansallisen tulorekisterin perustaminen, jota valtiovarainministeriö valmistelee.

Kyse on reaaliaikaisesta tuloverotuksesta, jonka toteutuessa esimerkiksi verokorttimuutoksia ei tarvitsisi tehdä kesken vuoden.

Se hyödyttäisi paitsi yrityksiä myös Kelaa, verottajaa ja muita viranomaisia. 

– Siellä olisi meidän kaikkien tulot reaaliajassa. Yrityksen tarvitsisi ilmoittaa sinne vain kerran palkkatiedot. Sitä on suunniteltu monta vuotta, mutta nyt se edistyy. Kyse on kuitenkin isosta muutoksesta, ja työ vienee vielä 4– 5 vuotta, Vehviläinen arvioi.  

Kokeilurahastoa pohditaan  

Isoista kokeiluista Vehviläinen mainitsee muun muassa perustulokokeilun, jonka hallitus haluaa toteuttaa tällä vaalikaudella. 

– Se ja kielikokeilu vaativat rahaakin. Yksi idea on kokeilurahasto, johon tulisi vähän julkista ja vähän yritysten rahaa ja sieltä saataisiin fiksuihin kokeiluihin rahoitusta.

Berner kertoi hakevansa tapoja purkaa normeja. Esimerkiksi monia lupamenettelyjä voisi keventää ilmoitusluontoisiksi. 

Posti lennätti tiistaina kokeeksi paketin robottikopterilla mantereelta Suomenlinnaan. Berner näkee robotiikan edistävän talouskasvua ja työllisyyttä. 

– Uskon, että uusia mahdollisuuksia syntyy niin paljon, että myös työpaikkojen määrä kasvaa, hän sanoi.  

Lue myös:

    Uusimmat