Hallitus ei vedä esityksiään eduskunnasta

Hallitus ei pidä ylimääräistä valtioneuvoston istuntoa eduskunnassa kaatumassa olevien esitysten vetämiseksi pois.

Asia vahvistetaan STT:lle hallituslähteistä. 

Eduskunta äänestää siten huomenna kello 10 sekä koulutussäästöistä että opintotuesta.

Kokoomksen eduskunta ryhmä päätti päivällä ette tue opintotukiesitystä. RKP äänestää opintotuen rajaamista vastaan. SDP tulee taas kaatamaan keskiasteen koulutuksen säästöpaketin.

Sekä vajaan 200 miljoonan euron koulutussäästöt että opintotuen rajaaminen yhteen tutkintoon kaatuvat, mutta opintotukipaketista on tarkoitus pelastaa toinen puolisko, eli koulumatkatuen uudistus, jolle on kannatusta myös oppositiossa. SDP teki illalla täysistunnossa esityksen, jolla asia hoituisi lakiteknisesti.

Hallituksen takaperoinen loppukiri sai alkunsa, kun SDP asettui alkuviikosta vastustamaan 190 miljoonan euron leikkauksia lukioiden ja ammattikoulujen rahoitukseen.

Oppositio kaatoi maanantaina noin 70 miljoonan säästöjä tavoitelleen koulutuksen järjestämislain, jota SDP piti välttämättömänä osana säästösuunnitelmaa, jotta koulutuksen saatavuus kaikilla alueilla voidaan turvata. Päähallituspuolueet joutuivat törmäyskurssille, sillä kokoomus ei suostunut siihen, että hallitus vetäisi leikkausesityksen pois.  

ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnista ei enää äänestetä. Asia poistettiin eduskunnan käsittelystä perjantaina.  

Valtiosopimuksena ILO-sopimus voidaan teoriassa ottaa uudelleen käsittelyyn vaikka heti seuraavassa eduskunnassa, jos poliittista tahtoa on. Sellaisen löytymistä on tosin vahvasti epäilty, sillä hallitusvaltaan vahvasti tyrkyllä oleva keskusta suhtautuu sopimukseen nuivasti.

Lue myös:

    Uusimmat