Häkellyttävä ero! Leijonien tämän ja viime vuoden MM-kisat tilastojen puolesta kuin yö ja päivä

Leijonat voitti oman alkulohkonsa käynnissä olevissa jääkiekon MM-kisoissa. Samalla maaleja syntyi seitsemään peliin komeat 38.

MAINOS

MM-puolivälierä
Suomi–Sveitsi

Torstaina klo 21.15 MTV3:lla ja C More Sport 1:llä.

Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.

Videolla huippuhetket Leijonien ja Yhdysvaltojen ottelusta.

Tilanne ei ollut yhtä ruusuinen vuosi sitten, kun Leijonat valmistautui puolivälieräotteluun toisen lohkon voittanutta Yhdysvaltoja vastaan.

Vuosi sitten MM-kisojen alkulohkon jälkeen Leijonat oli tehnyt turnauksessa 20 maalia ja päästänyt peräti 22 maalia. Vertailun vuoksi Leijonien taakse pisteellä jäänyt ja jatkopeleistä pudonnut Ranska teki kolme maalia enemmän ja päästi myös kolme maalia vähemmän.

Tänä vuonna tahti oli täysin toisenlaista. 38 maalin lisäksi Leijonat päästi selkänsä taakse vain 11 maalia. Kahdesta tappiosta huolimatta lohkovoitto tuli 6-2-voitolla Yhdysvalloista ja puolivälieriin lähdettäessä Leijonat on yksi turnauksen mestarisuosikeista.

Leijonien ja Sveitsin välinen puolivälieräottelu alkaa huomenna torstaina kello 21.15 Suomen aikaa. Ottelun näyttämönä toimii Leijonille alkulohkosta tuttu Jyske Bank Boxen Herningissä.


Lue myös:

    Uusimmat