Häkämies: Linjaus Suomen mallista vastaa EK:n tavoitteita

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan työmarkkinajärjestöjen eilen tekemä linjaus Suomen mallista vastaa EK:n tavoitteita.

Jyri Häkämies viestitti STT:lle, että EK odottaa nyt hallituksen vastausta siihen, mihin hallituksen toimiin työmarkkinajärjestöjen linjaus riittää.

SAK:n hallitus hyväksyi aiemmin tänään yksimielisesti työmarkkinajärjestöjen linjauksen Suomen uudesta palkkamallista.

Järjestön puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo, että hän odottaa nyt vastausta maan hallitukselta nopeasti.

Työehtosopimusten tasoa tarkastellaan vuoden 2017 jälkeen neljällä periaatteella. Ne ovat kansainväliselle kilpailulle alttiiden alojen kilpailukyky, työllisyys, tuottavuus ja julkisen talouden tasapaino.

Tuleva palkkakierros on Lylyn mukaan puhdas liittokierros, jota näillä linjauksilla ohjataan.

– Varsinainen valmistelutyö lähtee liikkeelle sitten kun kilpailukykysopimus tulee voimaan eli todennäköisesti ensi syksynä, Lyly kertoi hallituksensa kokouksen jälkeen.

Ammattiliitoille jää Lylyn mukaan paljon työtä uuden neuvottelukulttuurin luomisessa. Nyt tehty palkkalinjaus ei sinänsä tarjoa vielä parannuksia pienipalkkaisille.

Kilpailukykysopimuksen torjunut Palvelualojen ammattiliitto PAM ei näin saanut vielä lisähoukutinta lähteä sopimukseen mukaan. Tällainen houkutin voidaan saada, jos hallitus antaisi nyt kerrottujen palkkaraamien vastapainoksi lupauksen veronkevennyksistä.

PAMin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan liitto odottaa nyt maan hallituksen vastausta järjestöjen sopuun palkkamallista.

– Kun nähdään konkreettisempia asioita, joilla hallitus tulee ulos, on vasta aika arvioida, onko meillä ensi viikon torstaina mahdollista uudelleen tätä miettiä.

Selin toivoo, että hallitus voisi antaa lupauksen veronkevennyksistä jo ennen kesää.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen viestitti STT:lle, ettei AKT:n hallinto ole arvioimassa uudelleen yhteiskuntasopimusta, vaikka hallitukselta tulisi selkeä lupaus veronalennusten toteutumisesta.

Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun"Suomen mallista" 3:16

Miten yhteiskuntasopimus ja hallituksen pakkolait vaikuttaisivat keskivertopalkansaajiin sekä yrityksiin? 3:49

Lue myös:

    Uusimmat