Akava ja STTK: Sipilä painotti palkkamallin tärkeyttä

Hallitukselta ei kuultu aamun tapaamisessa uusia avauksia tai suoranaisia moitteita työmarkkinajärjestöille.  

Akavan ja STTK:n mukaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toisti Kesärannassa näkemyksensä, jonka mukaan vientivetoista palkkamallia eli niin sanottua Suomen mallia koskevia neuvotteluja olisi tärkeä pystyä jatkamaan.   

Palkkamalli on ollut tärkeä osa hallituksen suunnitelmia kilpailukyvyn ja sitä kautta Suomen talouden vahvistamiseksi.  

Tapaamisessa käytiin myös läpi julkisuudessa käytyä sananvaihtoa, joka sai kierroksia työnantajien EK:n ilmoitettua viime viikolla irtisanovansa joukon muun muassa luottamusmiehiä, irtisanomisia ja lomautuksia koskevia keskusjärjestösopimuksia.  

– Pääministeri totesi, että osapuolet varmasti ovat riittävän taitavia hoitamaan tämän asiansa omassa pöydässään. Mutta hän toi hyvin selvästi esille sen, että pääministeri ja hallitus pitäytyvät siinä aikaisemmassa kannassaan, mitä kiky-neuvottelujen yhteydessä sovittiin seuraavasta neuvottelukierroksessa, sanoi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kokouksen jälkeen Kesärannassa.  

Työnantajien EK ja palkansaajajärjestöt jatkavat maanantaina keskenään keskusteluja ajankohtaisista työmarkkina-asioista. Esillä ovat muun muassa EK:n viime viikolla irtisanomat keskusjärjestösopimukset ja niiden korvaaminen liittotasolla. EK:n ilmoitus irtisanomisesta närkästytti palkansaajapuolen viime viikolla.  

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi, että mitään Suomen mallia ei enää ole sinällään olemassa. Neuvottelut joutuivat vaikeuksiin viime viikolla Metsäteollisuuden irtauduttua niistä.  

Fjäderillä on silti uskoa siihen, että myös palkoista ja työehdoista sopiminen liittojen kesken syksyllä sujuu hyvässä järjestyksessä ja kilpailukyky huomioiden. Hänen mielestään huoli työmarkkinoiden radikalisoitumisesta on turha.  

– Minun mielestäni eivät tule radikalisoitumaan. Työllisyyskehitys on se tärkein tässä, kun mennään eteenpäin.  

Myös Palolan mukaan nyt näyttää siltä, että nyt ollaan menossa kohti perinteistä liittokierrosta.

Sipilä jyrähti työmarkkinajärjestöille 2:05

Lue myös:

    Uusimmat