Häiden järjestäjän muistilista – kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää!

Häiden järjestäminen on aina suuri asia, oli kyse sitten pienistä tai suurista häistä. Nykyään hääpari tekee juhlista itsensä näköiset: osa menee kahdestaan maistraattiin, osa järjestää suuret monen sadan vieraan juhlat.

Häiden järjestämisessä pätee vanha sääntö: Hyvin suunnitteltu on puoliksi tehty.

Suunnitelkaa kahden kesken, millaiset juhlista haluatte

Sukulaisilla ja ystävillä voi olla mielipiteitä häistänne, mutta muistakaa, että kyse on teidän päivästänne. Jos haluatte vaikka mennä maistraatissa vihille ja järjestää sen jälkeen hyvät bileet kavereille tehkää niin.

Kootkaa lista asioista, jotka ovat teille tärkeitä: Kiinnitättekö erityistä huomiota ruokaan, pukeutumiseen tai juhlien tunnelmaan. Etenkin pienen budjetin häissä on hyvä muistaa, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä eikä kaikkea tarvitse tehdä perinteiden mukaan – jos te ette halua hääkarkkeja tai morsiuskimppua jättäkää ne pois.

Budjetti

Vasta kun tiedätte mitä haluatte tehkää budjetti. Mikäli budjettinne ei veny suunnitelmiinne, venyttäkää suunnitelmia – panostakaa niihin asioihin, jotka ovat teille erityisen tärkeitä ja käyttäkää vähemmän rahaa muuhun. Muistakaa edelleen, että kaikkea ei tarvitse toteuttaa.

Pienelläkin budjetilla voi saada näyttävät häät: Tehkää itse, pyytäkää ystävien apua ja hakekaa inspiraatiota häälehdistä ja -sivustoilta.

Vieraiden huomioiminen

Häät ovat hääparin juhla, mutta myös vieraat ovat tärkeässä osassa: Panosta tunnelmaan ja pohdi, millä keinoin saisit vieraasi viihtymään parhaiten. Hyvä musiikki, ruoka ja juoma tekevät paljon. Myös istumajärjestyksessä vieraiden viihtyvyyden on hyvä olla ykkössijalla.

Heti, kun hääpäivä on päätetty:

– Kertokaa lähipiirille heti aikeistanne: se on hyvä tapa, mutta myös hyödyllistä järjestelyjen kannalta.

– Millainen on häidenne luonne? Onko teillä esimerkiksi jokin teema vai haluatteko vaikkapa erityisen rennot häät?

– Varatkaa vihkipaikka ja vihkikirkko: Etenkin pääkaupunkiseudulla useat paikat varataan jo vuotta aikaisemmin

– Ryhtykää selvittämään mahdollista catering-palvelua ja etsikää bändi

– Päättäkää budjetti ja olkaa realistisia: Minkä verran teidän on mahdollista säästää?

Vuosi – puoli vuotta ennen häitä

– Päättäkää kaasot, bestmanit ja muut tärkeät roolit

– Laatikaa lista tulevista tehtävistä ja mikäli mahdollista, hoitakaa asioita pois päiväjärjestyksestä jo nyt

– Tehkää vieraslista ja tilatkaa kutsut

– Varatkaa pitopalvelu ja bändi, sekä muut mahdolliset ohjelmanumerot.

– Valitkaa ja varatkaa valokuvaaja

– Morsiuspuku on hyvä valita noin kuutta kuukautta ennen häitä, sillä sen tilaamiseen menee yleensä useita kuukausia.

– Varatkaa mahdollinen häämatka ja hääyön viettopaikka

– Varatkaa hääauto

4 kuukautta ennen häitä

– Hankkikaa esteettömyystodistus. Ilman sitä ette voi mennä naimisiin, sillä se on pakollinen kaikille avioliiton solmiville. Esteettömyystodistus pyydetään sulhasen tai morsiamen kotipaikkakunnan väestörekisterin pitäjältä, eli maistraatista. Tutkinta kestää noin viikon ja se on voimassa neljä kuukautta myöntämispäivästä.

– Sulhasen ja bestmanien pukuvalinnat. Myös morsiamen asusteet on hyvä miettiä tässä vaiheessa suunnittelua.

– Tilatkaa tai tehkää kutsukortit. Ne on hyvä lähettää muutamaa kuukautta ennen häitä.

– Hankkikaa sormukset.

– Tilatkaa hääkakku

– Valitkaa häidenne tärkeät musiikit: Häävalssi, häämarssi ja muu kirkossa soitettava musiikki. Päättäkää myös kuka ne esittää – onko häissänne kanttori, vai haluatteko jonkun ulkopuolisen esittävän musiikkia?

– Päättäkää lahjalista

– Suunnitelkaa ohjelmalehtiset ja kirkko-ohjelma

– Mikäli suunnitteilla on hääsivut nettiin, on ne hyvä tehdä nyt. Useat tahot mahdollistavat hääsivujen tekemisen ilmaiseksi. Muistakaa myös ulkomaisten nettisivustojen valikoimat, jotka ovat usein laajemmat kuin kotimaisten palveluiden.

– Suunnitelkaa koristeet ja ohjelma häihin.

– Sopikaa papin ja kanttorin kanssa seremonian harjoitusajankohdasta.

Kuukausi ennen häitä

– Koittakaa rauhoittua ja delegoikaa tehtäviä eteenpäin. Muistakaa, että tärkeintä on nauttia häidenne suunnittelusta, ei hautautua stressin alle.

– Mikäli morsian haluaa olla parhaimmillaan, on hänen hyvä huoltaa ihoaan ja valmistautua jo nyt: Esimerkiksi kasvohoidossa on hyvä käydä noin kuukautta ennen häitä. Myös koekampaus ja meikki on hyvä kokeilla kuukautta ennen häitä.

– Varmistakaa lopullinen vieraslista ja ilmoittakaa se pitopalvelulle.

– Sovittakaa pukujanne

– Tehkää istumajärjestys

– Varatkaa majoitus vieraille

– Hankitaan mahdolliset huomenlahjat, sekä lahjat bestmaneille ja kaasoille.

– Hankitaan kaikki loput koristelut ja mietitään niiden laittamisen aikataulua.

– Noutakaa sormukset

Hääpäivänä on hyvä muistaa

– Suunnitelkaa hääpäivän aikataulu mahdollisimman väljäksi

– Delegoikaa kaikki mahdollinen avustajille – älkää pilatko hääpäiväänne stressaamalla!

– Morsiamen ja kaasojen meikkiin ja kampaukseen menee noin 2,5–3 tuntia.

– Varatkaa kunnolla aikaa virallisen hääkuvan ottoon.

– Unohtakaa stressaaminen: Vaikka mikä menisi tänään pieleen, ette voi enää vaikuttaa siihen – siis rentoutukaa ja nauttikaa toisistanne!

Onnellista hääpäivää!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat