Haaviston vaalikassa kasvanut 1,5 miljoonaan – kampanjatiimillä jo uusi tavoite
Valitsijayhdistyksen ja vihreiden tukeman Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja on kerännyt 1,5 miljoonaa euroa, kerrotaan tiedotteessa. Tämä oli kampanjan tavoite kahta kierrosta varten. Kampanjaa on tukenut rahallisesti noin 12 000 lahjoittajaa.
Ensimmäisen kierroksen vaalivalvojaisissa Haavisto sanoi, että siihen mennessä kerätyt rahat on käytetty.
Tämän jälkeen rahaa on kerätty puoli miljoonaa euroa.
– Rahoituksen turvin voimme muun muassa ostaa tv- ja radio- sekä lehtimainoksia, kertoo kampanjapäällikkö Ville Hulkkonen tiedotteessa.
Kampanjatiimi on kuitenkin päättänyt nostaa varainhankinnan tavoitetta 1,9 miljoonaan euroon. Tämä oli kokoomuksen ehdokkaan Alexander Stubbin vaalibudjetin suuruus vaalirahoituksen ennakkoilmoituksessa, joka jätettiin 22. tammikuuta.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää