Häät vain 1 000 eurolla: juhla järjestettiin autotallissa

Brittiläinen pariskunta päätti säästää hääkustannuksissa ja piti hääjuhlansa autotallissaan.

Ben Alty, 26, ja Karolina Nowakowska, 23, päättivät, etteivät aio aloittaa yhteistä elämäänsä häävelkoja maksellen. Ystävien avustuksella parin onnistui säästää kustannuksissa ja pitää hääbudjetti minimaalisena.

– Tahdoimme kustannettavissa olevat häät menettämättä kuitenkaan juhlan taikaa, Ben kertoo.

– Monet parit ottavat lainaa ja joutuvat velkakierteeseen, mutta pienellä kekseliäisyydellä onnistuimme pitämään kustannukset alhaisina ja saimme ainutlaatuisen päivän.

Perhe ja ystävät auttoivat pariskuntaa järjestämään upeat häät. Karolina löysi hääpuvun 35 eurolla hyväntekeväisyyskaupasta. Ystävät auttoivat tekemään morsiamen hääkampauksen ja -meikin. Sulhasen asu maksoi 90 euroa. Vihkisormukset olivat kuuluneet parin isovanhemmille.

Hääaamiainen järjestettiin sulhasen vanhempien luona ja sadan häävieraan juhla autotallissa sekä ulkona 100 euroa maksaneen teltan alla. Karolinan äiti valmisti hääkakun. Tarjoiluastiat löytyivät kirpputorilta. Juhlan suurin kuluerä oli noin 300 euroa maksanut samppanja- ja alkoholitarjoilu.

– Saimme paljon apua kaikilta läheisiltämme ja tämä lähensi perhettämme todella paljon, morsian kertoo.

Hääyön Ben ja Karolina viettivät kotona, mutta pari suunnittelee edullista viikonloppumatkaa loppukesäksi.

– Tämä osoittaa, ettei unelmien häihin tarvitse käyttää omaisuutta. Häissämme kaikki oli täydellistä. Emme olisi muuttaneet mitään.

Katso kuvat häistä täältä!

Teksti: MTV3 Helmi
Kuva: Shutterstock

Lähde: www.dailymail.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat