Oletko koskaan ihmetellyt, miksi kuherruskuukausi on englanniksi "honeymoon"? Onhan vastarakastuneiden olo kieltämättä makeansuloinen, mutta miksi vietetään "hunajakuukautta" eikä esimerkiksi "sokerikuukautta"?
Alun alkaen nimitys on peräisin teutoneilta, jotka juhlivat häitä hunajasta valmistetulla simankaltaisella juomalla kolmekymmentä päivää – eli kuukauden – häiden jälkeen. Monessa yhteisössä myös tuore aviopari vetäytyi kolmeksikymmeneksi päiväksi omaan rauhaansa, ja heille tuotiin edellä mainittua hunajasimaa "vahvistavaksi ravinnoksi".
Niinpä meilläkin kuherruskuukauden mitta on edelleen sama kolmekymmentä päivää, vaikka suomen kielessä ei enää hunajaa muistellakaan.
Sen sijaan naimisissaolon alkuun - kuherruskuukauteen - mahtuu yllin kyllin toisen hellittelyä ja kaikinpuolista toisen olemassaolosta nauttimista.
Neitsyyden mysteeri
Lupa myös ruumiilliseen kanssakäymiseen on perinteisesti saatu hääyöstä alkaen, mutta länsimaissa se on viimeiset seitsemänkymmentä vuotta ollut enemmän tai vähemmän jo valmiiksi ohitettu virstanpylväs.
Eri kansoilla on ja on ollut toisistaan suurestikin poikkeavia hääyön viettoon liittyviä rituaaleja. Toisinaan morsiamelle on ollut eduksi, mikäli tällä on ollut (poika)lapsia jo ennestään, todistihan se hänen kiistatonta hedelmällisyyttään. Suurimmassa osassa maailmaa on kuitenkin ainakin viime vuosisatoina vaadittu päinvastaista: sulhasen koskemattomuuden perään ei kukaan ole kysellyt - ja vaikeaahan se olisi ollutkin – mutta morsiamen on oltava neitsyt.
Pohjimmiltaan morsiamen neitsyys vain varmisti sen, ettei mies joutunut elättämään vieraan lasta ja ettei omaisuus joutuisi vääriin käsiin. Myöhempinä aikoina tähän on liitetty mystiikkaa ja moraalitekijöitä, mutta aikojen alussa on ollut kyse ennen kaikkea taloudellisista tekijöistä – perinnöstä.
