Googlen itseajavat autot tunnistavat hälytysajoneuvot – reagoivat vakuuttavasti

Googlen itseajavat autot osaavat ajaa paikasta toiseen itsenäisesti, mutta ne osaavat kohta myös huomioida lähestyvät hälytysajoneuvot. Tämä paljastui patenttihakemuksesta, jonka Google oli tehnyt Yhdysvalloissa.

Googlen itseajavien autojen teknologian olisi tarkoitus tunnistaa vilkkuvat hälytysajoneuvojen valot ja reagoida asianmukaisesti tilanteesta riippuen.

Esimerkiksi poliisiautot, jotka ovat hälytysajossa, saattavat ajaa liikennevaloista piittaamatta ja muiden autojen pitäisi väistää niitä. Tällöin itseajava auto osaa tehdä poliisiautolle tietä.

Teknologia osaisi reagoida poliisiautojen lisäksi myös muihin hälytysajoneuvoihin, kuten ambulansseihin ja paloautoihin.

Koska itseajavien autojen teknologia tuntee perusoletuksena liikennesäännöt ja nopeusrajoitukset, on myös tärkeää että se osaa reagoida oikein, jos poliisiauton vilkut esimerkiksi käskevät autoa pysähtymään tien reunaan.

Tunnolliset kuljettavat voivat siis pikkuhiljaa huokaista helpotuksesta, koska itseajavat autot oppivat lopulta yhtä tunnollisiksi.

Lue myös:

    Uusimmat