Google on kertonut alkuvuonna aloittamastaan laaja-alaisesta Project Strobe -hankkeesta, jossa se on arvioinut ja nyt uudistaa käytäntöjään, joilla käyttäjien Google-tilien ja Android-laitteiden tietoja jaetaan sovelluskehittäjille.
Osana muutoksia Google on kertonut myös sulkevansa Google+:n kuluttajapalveluna.
Yhteensä Google kertoi nyt Project Strobe -hankkeen alla neljästä merkittävästä uudistuksesta:
- Google+:n sulkeminen kuluttajilta
- Yksityiskohtaisemmat pyynnöt Google-tilin tietojen jakamiselle
- Gmail-tietojen käytön rajoittaminen tietynlaisiin käyttötarkoituksiin
- Tekstiviesti-, yhteystieto- ja puhelutietojen käytön rajoittaminen tietynlaisiin käyttötarkoituksiin
Tänään ilmoitettujen muutosten jatkoksi Google lupaa lisäksi kertoa tulevina kuukausina lisämuutoksista eri sovelluskehittäjille tarjoamiensa rajapintojen säännöissään sekä uusista rajoituksista.
Google+:n sulkeminen kuluttajilta
Googlen mukaan harkitessaan muutoksia tietojen hallintaan Google+:ssa kristallisoitui sille jo myös tiedetty fakta palvelun vähäisestä käytöstä. Tämän heräämisen lopputuloksena Google aikoo sulkea yhteisöpalvelunsa Google+:n.
Google kertoi myös havainneensa bugin, jonka takia yksityisten profiilitietojen paljastuminen ulkopuolisille sovelluksille oli mahdollista. Googlen mukaan maaliskuussa 2018 havaitun bugin väärinkäytöstä yhdenkään sovelluksen toimesta ei kuitenkaan löytynyt mitään näyttöä. Googlen mukaan potentiaalisesti 500 000 Google+:n tilin tietoja on kuitenkin mahdollisesti voinut paljastua 438 eri sovellukselle.