Google liittoutuu Motorolan ja Samsungin kanssa

Ohjelmistohanke on selvä haaste Nokialle, joka on keskittynyt Symbian-käyttöjärjestelmään.

Hakukoneestaan tunnettu Google julkisti tänään kuukausia huhutun kännykkähankkeensa. Internetin mainosjätti ei ala haastaa Nokiaa puhelimella vaan puhelimen ohjelmistoalustalla.

Google on saanut hankkeeseensa mukaan kaikkiaan 34 it-yhtiötä. Kännykkävalmistajista mukana ovat Motorola ja Samsung, siruvalmistajista Qualcomm ja Texas Instruments sekä operaattoreista China Mobile, Telefonica ja T-Mobile.

Liittoutuma rakentaa alustaa, jonka avulla internetiä ja muita kolmannen sukupolven palveluja voisi käyttää nykyistä helpommin matkapuhelimella. Alustan odotetaan myös tukevan Googlen hakukonetta sekä sähköposti- ja karttapalveluja.

Yhtiöt nimesivät alustan Androidiksi. Se tulee perustumaan avoimeen lähdekoodiin, eikä sen käytöstä peritä kännykkäyhtiöiltä lisenssimaksuja.

Liittoutuma arvioi ensimmäisten uudella alustalla varustettujen puhelinten tulevan markkinoille aikaisintaan kesällä. Sen jälkeen hankkeessa tavoitellaan matkapuhelimen koko käyttöjärjestelmän kehittämistä.

Ohjelmistohanke on selvä haaste Nokialle, joka on keskittynyt Symbian-käyttöjärjestelmään. Jo aiemmin kännykkäjärjestelmien markkinajohtajan haastajaksi on ilmoittautunut Microsoft Windows Mobilellaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat