Golden Globe -palkinnot on jaettu – näin pystit jakautuivat
Vuotuiset Golden Globe -palkinnot jaettiin Yhdysvalloissa jo 78. kerran.
Yhdysvalloissa elokuva- ja televisioalan Golden Globe -palkinton jaettiin myöhään sunnuntaiyönä Suomen aikaan. Tina Feyn ja Amy Poehlerin juontamassa gaalassa parhaimpana draamaelokuvana palkittiin Nomadland. Elokuvan ohjaaja Chloe Zhao nappasi pystin gaalassa parhaana ohjaajana.
Nomadland sijoittuu vuoden 2008 talouskriisin jälkimaininkeihin ja pohjautuu toimittaja Jessica Bruderin reportaasikirjaan Nomadland: Surviving America in the Twenty-First Century. Elokuva kertoo ikääntyvästä amerikkalaisesta työväenluokasta, joihin kuuluvilla ei enää välttämättä ole rahaa asuntoon. He asuvat autoissaan ja matkustavat ympäri maata kausitöiden perässä.
Zhao on toinen nainen, joka on voittanut kategoriassa, kirjoittaa Australian yleisradioyhtiö ABC seurannassaan. Aiemmin sarjassa on menestynyt 1980-luvulla pystin saanut Barbra Streisand.
Golden Globe -palkinnot ovat suunnannäyttäjiä, koska niiden voittajat ovat usein pokanneet myös elokuva-alan vuotuisia pääpalkintoja eli Oscareita. Palkinnot jaettiin etänä ja voittajat kommentoivat menestystään videoyhteyksien kautta.
Boratille suitsutusta
Parhaimmaksi komedia- tai musikaalielokuvaksi palkittiin Sacha Baron Cohenin uusin Borat-elokuva, joka on jatko-osa vuonna 2006 julkaistulle elokuvalle. Baron Cohen palkittiin myös Boratin roolista musikaali- tai komediaelokuvan parhaana miesnäyttelijänä.
Viime elokuussa paksusuolen syöpään kuollut Chadwick Boseman palkittiin gaalassa draamaelokuvan parhaana miesnäyttelijänä elokuvasta Ma Rainey's Black Bottom. Boseman kuoli 43-vuotiaana. Hän kahmi aiemmin suosiota Black Panther -elokuvasta.
Draamaelokuvan parhaimman naisnäyttelijän palkinnon sai Andra Day elokuvasta The United States vs. Billie Holiday.
Parhaimman vieraskielisen elokuvan palkinnon sai yhdysvaltalainen elokuva Minari, joka kertoo 1980-luvulla Yhdysvaltoihin Etelä-Koreasta muuttaneesta perheestä.
Disneyn ja Pixarin elokuva Soul – Sielun syövereissä palkittiin parhaana animaatioelokuvana.
Netflixin The Crown pokkaili pystejä
Parhaimman televisiodraaman palkinnon sai Britannian kuningasperhettä käsittelevä Netflixin The Crown -sarja.
Myös televisiodraaman parhaiden näyttelijöiden palkinnot menivät sarjan näyttelijöille. Parhaan miesnäyttelijän palkinnon sai Josh O'Connor, joka näytteli tuoreimmalla tuotantokaudella prinssi Charlesia. Naisnäyttelijän palkinnon sai Emma Corrin, joka esitti kaudella prinsessa Dianaa.
Parhaimman musikaali- tai komediasarjan pystin vei viime vuonna Emmy-palkintoja kahminut Schitt's Creek, joka kertoi vararikkoon joutuneen, luksuselämään tottuneen perheen arjesta pienellä paikkakunnalla. Televisiokomedian tai -musikaalin parhaimman naisnäyttelijän palkinnon sai sarjassa näytellyt Catherine O'Hara.
Televisiokomedian tai -musikaalin parhaimman miesnäyttelijän tittelin sai Jason Sudeikis roolistaan sarjassa Ted Lasso.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää