Mainos

Ghanalainen siivooja auttoi Elias Kaskista laulun kirjoittamisessa

Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit -yhtye sai apua biisin sanoitukseen yllättävältä taholta.

Suomalaista pop-rockia soittava yhtye Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit kuvasi maanantaina musiikkivideota uutuuskappaleeseen Aina minä jään. Kappale ja musiikkivideo julkaistaan syyskuun lopussa.

Yhtyeen nokkamies, 22-vuotias helsinkiläinen Elias Kaskinen, kertoo kappaleen saaneen uutta potkua eräällä keikkamatkalla. Elias bändikavereineen roudasi tavaroita, kun heidän huomionsa kiinnittyi keikkapaikkaa siivoavaan afrikkalaiseen.

– Menimme juttelemaan hänen kanssaan ja selvisi, että hän oli kotoisin Ghanasta. Kappaleessa on afrikkalaista fiilistä, joten jäimme pohtimaan hänen kanssaan sanoitusta biisiin, Elias kertoo MTV.fille.

Kaskinen kertoo siivoojan puhuneen twin kieltä äidinkielenään. Lopulta kappaleeseen päätyi mukaan siivoojan kanssa ideoitu lause.

– Biisissä lauletaan kyseisellä kielellä olen aina kanssasi, laulaja kertoo.

Maanantaina musiikkivideon kuvauksissa paikalla oli kolmisenkymmentä henkilöä, sillä videolla nähdään myös ghanalainen kuoro.

– Soitin kaikki kulttuurikeskukset läpi, ja lopulta löysin sopivan kuoron. Musiikkivideon kuvauksissa oli haasteita, sillä video kuvattiin yhdellä otolla. Teknisesti se oli haastavaa, mutta kaikki meni hyvin ja nyt on helpottunut olo, Elias naurahtaa.

Elias Kaskinen kuvailee kappaleen sanomaa herkäksi ja kertoo pistäneen siihen ”koko elämänsä”.

– Se on minulle henkilökohtaisesti tärkeä kappale. Joitain asioita täytyy kuitenkin pitää yksityisenä, hän sanoo.

Musiikkivideon ohjasi Oskari Sipola, joka tunnetaan muun muassa elokuvan Elokuu ohjaajana. Hän on ohjannut aiemmin musiikkivideoita esimerkiksi Olavi Uusivirralle.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.